Yle kertoo tässä Kyyjärven kunnasta, missä liki puolet kuntalaisista on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan vastaanottokeskuksen säilyttämistä.
Kyyjärviset kuvaavat keskusta muun muassa ”mentaaliseksi piristysruiskeeksi” ja ”parhaaksi asiaksi pitkään aikaan”.
Vastaanottokeskus avattiin viime joulukuussa. Aluksi sen tuloa kuntaan vastustettiin voimakkaasti.
Kunnanhallituksessa asia jäi puheenjohtajan äänen varaan. Kunnanvaltuuston päätös tilojen vuokraamisesta SPR:n vastaanottokeskukselle syntyi taas vain muutaman äänen enemmistöllä.
– Vähän pelonsekaisin tuntein aloitimme Kyyjärvellä, mutta tilanne kääntyi tosi nopeasti. Kyyjärvi on poikkeus kaikkien maan vastaanottokeskusten joukossa: missään muualla ei ole mennyt yhtä hyvin, keskusta johtava Tomi Kuosmanen sanoo Ylelle.
Kunnanjohtaja Eero Ylitalon mukaan etenkin nuoret naiset vastustivat vastaanottokeskusta, koska pelkäsivät, miten tulijat käyttäytyisivät kunnan tyttöjä ja naisia kohtaan.
Paikallisessa Marimekon liikkeessä työskentelevä Ulla Korpeinen maalautti talonsa turvapaikanhakijoilla vastaanottokeskuksen tarjoamalla talkooavulla.
– Kuvittelimme etukäteen, että tänne muuttaa kauheita roistoja, mutta tänne tulikin perheitä ja suloisia lapsia. Moni varmaan pelkäsi, että väki alkaa pyöriä kylillä niin kuin Helsingissä rautatieasemalla.
Läheisellä Saarijärven vastaanottokeskuksella poliisia on tarvittu kuukausittain. Kyyjärvellä tällaista ei ole tapahtunut kertaakaan.
Eräs syy lienee vastaanottokeskuksen koko ja asukkaiden tausta.
Kyyjärvellä varsinaisessa keskuksessa asuu vain 19 miestä, joista suurin osa on afgaaneja. Lisäksi kunnan vuokrarivitaloissa elää 15 perhettä, joissa on yhteensä 54 jäsentä. Saarijärvellä asukkaita on puolestaan 300 ja kansallisuuksia peräti 18.
Tomi Kuosmanen kiittelee myös tapaa, jolla turvapaikanhakijat on otettu vastaan Kyyjärvellä.
Maahanmuuttovirasto aikoo sulkea Kyyjärven vastaanottokeskuksen marraskuussa. Sulkemisaikeita vastustetaan voimakkaasti. Adressin keskuksen säilymisen puolesta on allekirjoittanut yli 600 ihmistä.