Pohjoismaisia erikoisjoukkoja ISIS:iä vastaan

Tanskan hallitus pyrkii keräämään poliittista tukea lähettääkseen ryhmän erikoisjoukkojen sotilaita Syyriaan ja Irakiin.

Tanskan hallitus tavoittelee parlamentaarista tukea lähettääkseen 30–50 erikoisjoukkojen sotilasta suorittamaan tehtäviä Irakissa ja Syyriassa, kertoo The Local viitaten Politikeniin.

Hallituksen toimet liittyvät Yhdysvaltain joulukuussa Tanskalle esittämään pyyntöön. USA toivoo Tanskan lisäävän ponnistelujaan Isistä vastaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tanska liittyi Yhdysvaltain johtamaan Isiksen vastaiseen koalitioon vuoden 2014 lokakuussa. Erikoisjoukkojen myötä Tanskan rooli osana koalitiota kasvaisi merkittävästi.

Tanskan F-16-hävittäkoneet suorittivat yhteensä 547 tehtävää Pohjois-Irakissa ennen kuin koneet tuotiin takaisin Tanskaan huoltotoimenpiteitä varten.

Ulkoministeri Kristian Jensen on luvannut, että koneet palaavat tositoimiin jälleen vuonna 2016.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jensen ei kommentoinut Politikenin artikkelia. Hän on aiemmin kuitenkin ilmaissut olevansa avoin sille, että Tanska laajentaisi ponnistelujaan Syyrian puolelle.

Toistaiseksi on epäselvää, saako hallitus kerättyä parlamentin enemmistön suunnitelmansa taakse.

Politikenini mukaan ainakin Sosialistinen kansanpuolue vastustaa suunnitelmaa.

Mainos