Pohjoismaisesta yhteistyöstä vauhtia vientiin

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) osallistui 26. ja 27. toukokuuta Pohjoismaiden pääministereiden kesäkokoukseen Islannissa. Kokouksessa Katainen otti esille idean pohjoismaisen yhteistyön hyödyntämisestä viennin edistämisessä ja yritysten kansainvälistymisessä.

– Pohjoismailla on vahva kansainvälinen brändi, joka liitetään positiivisiin arvoihin ja toimiviin yhteiskuntamalleihin. Voisimme hyödyntää sitä enemmän sekä poliittisesti että taloudellisesti, Katainen sanoi Islannissa.

Pohjoismaisen yhteistyön aktiivinen tiivistäminen on tärkeää, koska vientiteollisuudessa on menetetty työpaikkoja, pohjoisen alueen vientiosuus muihin EU-maihin verrattuna on vähentynyt ja nousevien talouksien alueella on käyttämättömiä kasvumahdollisuuksia.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Kataisen mukaan yhteistyö tuo monipuolisuutta tarjontaamme ja on kustannustehokasta.

– Voimme tuoda uusille markkinoille laajempia tuoteryhmiä ja palvelupaketteja. Esimerkiksi pohjoismaisella cleantech-osaamisella on kysyntää Aasiassa ja laajemminkin. Käytännössä Team Norden -toiminta voisi esimerkiksi pitää sisällään yhteisiä pohjoismaisia vienninedistämismatkoja yhden tai kahden Pohjoismaan ministerin johdolla sekä pohjoisen alueen markkinoimista sijoittajille ja turisteille, Katainen sanoi.

Katainen ehdotti, että seuraavaksi asiasta on tarkoitus keskustella sekä Pohjoismaiden ulkomaankauppa- että elinkeinoministerien kesken.

Mainos