Peräti nelisivuisessa tekstissä todetaan, että maiden yhteinen tavoite on rauhallinen ja vakaa Lähi-itä. Syyriasta Pohjoismaat ja Yhdysvallat toteavat, että maat tuomitsevat vahvasti kaiken kemiallisten aseiden käytön ja ovat tähän liittyen vakuuttuneita voimakkaan kansainvälisen reaktion tarpeellisuudesta.
– Kemiallisten aseiden käyttäjien tulee joutua teoistaan vastuuseen, maiden johtajat vaativat.
Turvallisuusyhteistyön saralla maat sopivat käynnistävänsä turvallisuusdialogin Yhdysvaltojen ja Pohjoismaiden välillä. Sen puitteissa keskustellaan vuosittain yhteistyöstä maailmanlaajuisissa ja alueellisissa turvallisuuskysymyksissä.
– Tämän vuosisadan turvallisuusuhkiin vastaaminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä, ja julkilausumassa todetaan tarve vahvistaa panostusta alueellisilla, transatlanttisilla ja kansainvälisillä foorumeilla, kuten EU:ssa, Natossa ja Naton kumppanuusohjelmassa. Uhkiin on myös vastattava tavalla, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia, julkilausumassa todetaan.
Taloudessa korostetaan niiden tekojen tärkeyttä, jotka tukevat maailmantalouden kohentumista. Esimerkkinä on Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppa- ja investointisopimus, josta parhaillaan neuvotellaan. Maat ovat yhtä mieltä myös siitä, että taistelun veronkiertoa vastaan tulee olla keskeinen tavoite kaikilla aiheeseen liittyvillä kansainvälisillä foorumeilla.
Julkilausumassa sanotaan myös ilmastonmuutoksen olevan suurimpia haasteita tulevaisuuden talouskasvulle ja hyvinvoinnille.
– On tärkeää, että vuonna 2015 saavutetaan kunnianhimoinen, kattava, oikeudenmukainen ja kokonaisvaltainen ilmastosopimus. Maat myös toistivat sitoumuksena suojella arktista ympäristöä, parantaa sen elinolosuhteita ja edistää kestävää kehitystä arktisilla alueilla alkuperäiskansojen oikeuksia kunnioittaen.
Kehityspolitiikka ja ihmisoikeudet ovat julkilausumassa keskeisessä roolissa. Maat ovat sitoutuneet määrätietoisiin toimenpiteisiin, jotta YK:n vuosituhattavoitteet saavutetaan. Yhteisen lausuman mukaan kauppa sisältää mahdollisuuksia talouskasvun nopeuttamiseksi ja köyhyyden vähentämiseksi kehitysmaissa.
Maat aikovat tehdä yhdessä töitä köyhyyden poistamiseksi sekä hyvän hallinnon ja ihmisoikeuksien edistämiseksi. Lisäksi maat taistelevat ihmiskauppaa vastaan ja vahvistavat sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä naisten ja tyttöjen oikeuksia.
Julkilausuman mukaan Pohjoismaat ja Yhdysvallat sanovat lisäksi vahvistavansa sitoutumistaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvon ja arvokkuuden lisäämiseksi.