Pohjoiskorealaisia käsketään kasvattamaan jäniksiä

Kim Jong-unin hallinto haluaa ratkaista ruokapulan omavaraisilla keinoilla.

Pohjois-Korean viranomaiset ovat määränneet asukkaat kasvattamaan jäniksiä ruokapulan vuoksi. Ihmiset ovat epätyytyväisiä linjaukseen, kertoo uutissivusto Daily NK.

– Viranomaiset kannustivat ihmisiä kasvattamaan ruohoa syöviä eläimiä 1990-luvun suuren nälänhädän jälkeen. Silloin ihmisiä käskettiin kasvattamaan jäniksiä. Nyt ihmisiä käsketään taas tekemään näin, kertoo nimettömänä esiintyvä lähde.

– Moni ihminen on epätyytyväinen, koska jänikset syövät suuren osan vuorten ja peltojen ruohosta.

Pohjois-Korea kärsii kuivuudesta ja ruokapulasta. Maassa on kuivin kausi lähes neljäänkymmeneen vuoteen.

Jänisten kerrotaan syövän myös nuorten akaasia-puiden lehtiä. Ihmiset ovat huolissaan ja pelkäävät puiden kärsivän viranomaisten linjauksen seurauksena.

Pohjois-Korean hallinto haluaa ratkaista ruokaongelman omavaraisilla keinoilla ja saada aikaan talouskasvua. Siksi ihmisiä kehotetaan kasvattamaan enemmän karjaa.

Pohjoiskorealaiset eivät kuitenkaan tue hallinnon linjausta jänisten määrän lisäämisestä, koska eläimiä varten istutettu ruoho vie tilaa heidän omalta viljaltaan.

– Ihmisten täytyy istuttaa ruohoa mailleen jänisten ravinnoksi, jotta viranomaisten asettamat jäniskiintiöt voidaan täyttää. Ihmisten mukaan hallinto toimii erittäin ylimielisesti, toinen lähde sanoo.

– Pohjois-Korean vuoristoalueella on suhteellisen paljon ruohoa tarjolla, joten ihmiset pärjäävät. Viranomaiset vaativat kuitenkin, että ihmiset kasvattavat yhtä paljon jäniksiä tasaisemmilla alueilla, joilla ruohoa ei kasva paljon.

Mainos