Itella on kertonut irtisanovansa varhaisjakelusopimukset Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Tämä vaikuttaa erityisesti sanomalehtien jakeluun Pohjois-Suomessa. Käytännössä päätös koskee maantieteellisesti lähes puolta Suomea.
Sopimusten irtisanomisen ei kansanedustajien mukaan tarvitse johtaa palvelun loppumiseen. Itella onkin aloittanut neuvotteluja lehtitalojen kanssa uusista varhaisjakelusopimuksista.
– Pidämme tasavertaisuuden vuoksi selvänä, että varhaisjakelu Pohjois-Suomessa turvataan samoin kuin muuallakin Suomessa. Itellan heikon menestyksen perusteella puolelta Suomelta ei voi viedä palveluita, kansanedustajat sanovat yhteisessä kannanotossaan.
Varhaisjakelun päättyminen tai merkittävä hinnan nousu lisää printtimedian ahdinkoa entisestään, kansanedustajat sanovat ja huomauttavat, että myös pohjoissuomalaisilla on oikeus lukea päivän uutiset aamupalapöydässä.