Pohjois-Koreasta paennut haluaa maailman tietävän: maan leireillä perheiden kannibalismia

Kim Hye-Sook vietti lähes kolme vuosikymmentä Pohjois-Korean vanhimmalla ja pahamaineisimmalla vankileirillä.

”Koko maailman on saatava tietää niistä kamalista asioista, joita Pohjois-Koreassa tapahtuu”, Kim Hye-Sook sanoo Vicen haastattelussa (alla).

Kim joutui leirinä numero 18 tunnetulle Bukchangin keskitysleirille alkuvuodesta 1975. Hän oli tuolloin 13-vuotias. Syynä vankileirituomioon oli hänen isoisänsä loikkausyritys. Rangaistus annettiin maan käytännön mukaisesti myös aleneville polville.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kim pääsi pakenemaan Pohjois-Korean kenties pahamaineisimmalta leiriltä vasta loppuvuodesta 2002, ja onnistui loikkaamaan lopulta Etelä-Koreaan. Sinne hän saapui 2009. Hän ehti viettää Bukchangissa liki 28 vuotta.

Kim Hye-Sook on tehnyt useita piirustuksia ja karttoja leiristä ja siellä kokemastaan. Hän kertoo joutuneensa piirtämään, koska ei pystynyt puhumaan leiriltä paettuaan.

”Työskentelin hiilikaivoksessa 14-vuotiaasta 30-vuotiaaksi ja kärsin pölykeuhkosta”, Kim sanoo.

”Kuva vastaa tuhatta sanaa, joten aloin piirtää, vaikka minulta puuttuikin lahjoja.”

Kim Hye-Sookin piirtämissä kuvissa näkyy niin leirin arkea kuin myös hänen todistamiaan julmuuksia. Erässä kuvassa nainen leikkaa veitsellä alastonta ruumista.

”Ihmiset söivät toisiaan leirillä numero 18 – etenkin lapsia”, Kim kertoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Piirroksen nainen oli syönyt oman poikansa.

Paljasti leirin

”Synnyin Pohjois-Koreassa ja minut aivopestiin. Elin uskoen, että Kim Il-sung oli jumala”, Kim vastaa, kun Vicen toimittaja kysyy, kuinka leirillä ajateltiin maata johtavasta Kimin dynastiasta.

Kim Il-sung hallitsi Pohjois-Koreaa vuodesta 1946 aina kuolemaansa vuonna 1994 asti. Hän oli maan nykyisen diktaattorin Kim Jong-unin isoisä.

Kim Hye-Sook sanoo propagandan olleen niin voimakasta, ettei hän osannut pitää leirin oloja ja joutumistaan sinne maan johdon syynä.

Sittemmin Kim on kertonut kokemuksistaan YK:n tutkijoille, jotka onnistuivat hänen piirustuksiensa ja varsin tarkkojen karttojensa avullaan paikallistamaan leirin satelliittikuvista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Kun YK mainitsi leirin numero 18 pohjoiskorealaisille, he kiistivät sen olemassaolon jyrkästi, vaikka piirsin kartan, joka oli niin tarkka, että se vastasi täysin tarkasti satelliittikuvaa”, Kim Hye-Sook selittää.

Kim kertoo Vicen videolla kartalle piirtämistään paikoista. Esimerkiksi Daedong-joen erään rannan kohdalla hän toteaa sen olevan paikka, jossa ”pantiin jatkuvasti toimeen julkisia teloituksia”. Kaikkien oli hänen mukaansa kokoonnuttava seuraamaan niitä – myös naapurileiriltä.

Piirroksessa teloitusryhmän luodit repivät tolppaan sidottua vankia samalla, kun polvilleen pakotettu yleisö seuraa vierestä.

Mainos