Pohjois-Koreassa opetetaan amerikkalaisten olevan karvaisia susia

Diktatuurivaltiosta paenneiden mukaan heitä aivopestiin lapsesta saakka.

BBC News on julkaissut neljän Pohjois-Koreasta paenneen loikkarin haastattelut. Video näkyy alla.

– Varhaisesta iästä saakka meitä aivopestiin uskomaan että amerikkalaiset ovat jenkkisusia. Ajattelin kaikkien amerikkalaisten olevan vaarallisia, keltasilmäisiä ja paholaismaisia, eräs heistä sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toisen naisen mukaan hän kuvitteli, että amerikkalaisilla ja eteläkorealaisilla miehillä on runsas karvapeite.

Miespuolinen loikkari kertoo inhoamastaan Säännöllisestä Kritiikistä. Se on Pohjois-Koreassa viikkopalaveri, jossa on pakko kertoa julkisesti omista ja toisten vääristä teoista.

– Ajattelin että maani romahtaa ja me kaikki kuolemme kun johtajamme kuolevat. Pidin heitä jumalina aina 10 ikävuoteeni saakka, loikkarinainen kuvailee maailmankuvaansa.

Loikkarit sanovat ikävöivänsä pohjoiskorealaista ruokaa ja ystäviään.

Poimintoja videosisällöistämme

Heiltä kysytään, minkä yhden asian he haluaisivat ihmisten tietävän maastaan.

– Kaikilla on sama sydän ja tunteet.

– Kun meillä on kylmä, me laitamme takin päälle. Kun olemme yksinäisiä, haluamme rakkautta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Toivon että ihmiset kohtelisivat meitä kuten muitakin.

– Vapaus. Pohjoiskorealaiset kaipaavat vapautta, ja he tarvitsevat sitä epätoivoisesti.

Mainos