Pohjois-Korean valtion omistaman ulkomaankauppaa käsittelevän lehden mukaan maan keskeisiin vientituotteisiin kuuluvat muun muassa turkikset ja erilaiset terveystuotteet. Nämä terveystuotteet pitävät sisällään esimerkiksi erilaisia teelajikkeita, koruja, joiden väitetään ”puhdistavan verta” sekä pillereitä, joilla lehden mainoksen mukaan on runsaasti erilaisia, uskomattomia terveysvaikutuksia.
Lehden kahden aukeaman artikkeli käsittelee Taehungin turkisyhtiötä, joka väittää toimittavansa nahka- ja turkisvaatteita, sekä keinotekoisia turkiksia ulkomaille Aasiaan ja Eurooppaan.
Artikkelin mukaan yhtiön käyttämiin turkkeihin kuuluvat monien Pohjois-Koreassa luonnonvaraisesti elävien eläinten, kuten hopeaketun, rämemajavan, saukon, mäyrän ja kaniinin turkit.
Etelä-Koreassa toimivan Korean kehityspankin Pohjois-Korean taloustiimin johtaja Kim Young-hui toteaa kuitenkin, ettei ole koskaan kuullut Pohjois-Korean ulkomaanturkiskaupasta.
Pohjois-Korean lehdessä mainostettavat pillereillä kuuluu olevan suorastaan taianomaisia terveysvaikutuksia: nuorilla niiden väitetään edistävän kasvuhormonien tuotantoa ja niin ikään pituuskasvua, vanhoilla niiden kerrotaan parantavan seksuaalista suoristuskykyä. Sen lisäksi pilleri auttaa keskittymään, parantaa fyysistä suorituskykyä, ja auttaa huimaukseen, matkapahoinvointiin sekä anemiaan.
Pillereistä lehdessä kertova artikkeli ei kerro mitä sivuvaikutuksia pillereillä saattaa olla ja antaa vain summittaisia ohjeita annostuksen suhteen.
– Pohjois-Korea ei toden totta välitä kansainvälisistä lääkestandardeista, toteaa lääketieteen professori Bang Jun-seok Seoulin Sookmyungin naisten yliopistosta.
– Uskon, että suurin osa näistä pillereistä päätyy markkinoille Kiinassa ja muualla Koreassa, missä itämainen lääketiede on vielä voimissaan. Yhtä tärkeää kuin lääkkeen tehokkuus on kuitenkin myös sen myrkyllisyys. Kaikki lääkkeet ovat kaksiteräisiä miekkoja. Jos Pohjois-Korea ei ole testannut kyseisten pillerien toksisuutta, se saattaa koitua heille ongelmaksi tulevaisuudessa.