Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un varasi hänen ja Donald Trumpin historialliseksi kutsutun kokouksen aattona aikaa myös nähtävyyksille. Straits Timesin tietojen mukaan Pohjois-Korean johtaja vieraili ainakin kuuluisalla Gardens by the Bay -puistoalueella.
Kim kierteli turistikohteita Singaporen ulkoministerin Vivian Balakrishnanin, opetusministeri Ong Ye Kungin sekä siskonsa Kim Yo Jongin kanssa.
Johtajan esiintyminen julkisuudessa sai aikaan innostuneita reaktioita. Kim ei ole virkakautensa aikana poistunut Pohjois-Koreasta kuin kahdesti Kiinaan ja kerran Etelä-Koreaan.
#Jalanjalan #guesswhwere? pic.twitter.com/oVOk8UuqlC
— Vivian Balakrishnan (@VivianBala) June 11, 2018
Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean johtajien on määrä tavata tiistaina Singaporessa. Keskusteluihin on osallistumassa johtajien lisäksi ainoastaan heidän tulkkinsa.
Keskustelujen on määrä alkaa tiistaina kello 9 Singaporen aikaa. Aikaisemmin oletettiin, että kahdenkeskiset neuvottelut saattaisivat venyä keskiviikolle, mutta Politicon tietojen mukaan Trump lentää takaisin Yhdysvaltoihin jo tiistaina.
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo on sanonut, että Yhdysvallat ei tule vähentämään sen Pohjois-Korean pakotteita ilman Pohjois-Korean täydellistä ydinaseriisuntaa.
Wall Street Journalin mukaan Pohjois-Korean epäillään tahtovan vastapalvelukseksi koko Korean niemimaan riisumista ydinaseista.