Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-unin huhutaan olevan kuollut tai aivokuollut, New York Post kirjoittaa.
Kim Jong-unin terveydentila on herättänyt huomiota maailmanlaajuisesti. Aiemmin medioissa on kerrottu, että Kim on ollut vakavassa leikkauksessa ja hänen tiedetään kärsineen terveysongelmista. Hänen nykyisestä terveydentilastaan ei ole toistaiseksi virallisesti vahvistettua tietoa.
Hongkongilainen televisiokanava väitti lauantaina, että Kim on kuollut ja perusti tiedon ”erittäin luotettavaan lähteeseen”. Japanilainen aikakauslehti kertoi puolestaan perjantai-iltana, että Kim on kriittisessä tilassa leikkauksen jäljiltä.
Kim Jong-unin poissaolo lauantaisesta Korean kansan vallankumouksellisen armeijan syntymisen 88. vuosipäivästä lisäsi kuolemahuhuja entisestään.
Aiemmin hän loisti poissaolollaan isoisänsä ja Pohjois-Korean perustajan Kim Il-sungin syntymäpäivän kunniaksi huhtikuun 15. päivänä järjestetyistä juhlallisuuksista. Kyseessä on eräs vuoden suurimmista tapahtumista Pohjois-Koreassa eikä Kim ole ollut juhlista pois koskaan aiemmin. Viimeksi Kim on esiintynyt Pohjois-Korean mediassa huhtikuun 12. päivänä. Tämän jälkeen Kimiä ei ole nähty julkisuudessa.
Mikäli Kim Jong-un on kuollut, virallinen vahvistus voi tulla vain Pohjois-Korean valtiollisilta tiedotusvälineiltä. Pohjois-Korean tiedotusvälineissä Kimin terveydentilasta tai mahdollisesta kuolemasta ei ole puhuttu mitään.