Pohjois-Korean valtion media kertoo, että maa on toteuttanut onnistuneen ohjuskokeen. Keskimatkan ballistista ohjusta testattiin sunnuntaina Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin valvonnan alla, kertoo Pohjois-Korean pääuutistoimisto KCNA.
Kim oli asiasta uutisoivan CNN:n mukaan itse paikalla ja antoi henkilökohtaisesti käskyn laukaista ohjus. Testi oli ensimmäinen Pohjois-Korean ohjuskoe, joka toteutettiin sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump astui valtaan.
Yhdysvallat ja Etelä-Korea vahvistivat sunnuntaina, että ohjuskoe oli toteutettu. USA:n viranomaisten mukaan ohjus lensi 500 kilometriä ennen kuin se laskeutui Japanin mereen.
YK ilmoitti ohjuskokeen jälkeen, että turvallisuusneuvosto aikoo pitää maanantaina hätäkokouksen Pohjois-Korean ohjuskokeen vuoksi. Kokouksen kutsuu koolle Yhdysvallat, Etelä-Korea ja Japani, jonka pääministeri Shinzo Abe vieraili presidentti Trumpin luona ohjuskokeen aikaan.
”Pohjois-Korean viimeisin ohjuskoe oli ehdottoman sietämätön. Pohjois-Korean tulee noudattaa täysimääräisesti YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa”, Abe sanoi lehdistötilaisuudessa Floridassa.
Pohjois-Koreaa on kielletty toteuttamasta ohjuskokeita turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa, jonka tarkoituksena on hillitä maan ydinasekehittelyä.