Pohjois-Koreaa nimellisesti hallitsevan työväenpuolueen virallisessa Rodong Sinmun -sanomalehdessä kerrotaan Suomessa julkaistuista Kim Il Sungin teoksista.
– Suomen auringon päivän juhlallisuuksien valmistelukomitea julkaisi kirjasena Presidentti Kim Il Sungin teoksen ”Kolmesta kansallisen yhdistämisen periaatteesta”, lehti kertoo.
Asiasta on julkaistu perjantaina uutissähke Rodong Sinmunin verkkosivuilla.
3. toukokuutta vuonna 1972 julkaistussa teoksessa käsitellään Koreoiden yhdistämistä. Kolmen periaatteen kerrotaan olevan ”itsenäisyys, suuri kansallinen yhdistyminen ja pohjoisen ja eteläisen korean yhteistyön toteuttaminen”.
Kim Il Sung on nykyisen Pohjois-Korean ensimmäinen johtaja. Hän on maan nykyisen johtajan Kim Jong-unin isoisä.
Kim Il Sungin syntymäpäivää juhlistetaan 15. huhtikuuta auringon päivänä.