Pk-yritysten kehittämisavustuksia tehostetaan

Pienen ja keskisuurten yritysten kehittämiseksi luotua avustusjärjestelmää yritetään tehostaa uudella lailla.

Hallitus antoi asiaa koskevan lakiesityksen eduskunnalle keskiviikkona.

Uuden lain tavoitteena on työ- ja elinkeinoministeriön mukaan suunnata avustuksia entistä enemmän yritystoiminnan uudistamiseen ja parantaa yritysten kilpailukykyä. Samalla tukijärjestelmää ja tukien hallinnointia yksinkertaistetaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Järjestelmä muodostuu tulevaisuudessa kahdesta avustuksesta, jotka ovat yrityksen kehittämisavustus ja yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus. Nykyisiä avustuksia yhdistetään ja lopetetaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Avustuksia suunnataan nykyistä enemmän kasvuyrityksille sekä aiempaa riskipitoisempiin ja vaikuttavampiin hankkeisiin. Laki sisältää myös takaisinperintää koskevat, nykyistä selkeämmät säännökset.

Kaikki avustuspäätökset tehdään jatkossa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa. Lain mukaisia avustuksia rahoitetaan sekä kansallisesti että Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmista.

Uuden valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden heinäkuussa. Määräaikainen laki olisi voimassa Euroopan unionin rakennerahastojen ohjelmakauden 2014–2020.

Mainos