Suomessa on käynnistetty uusi kampanja, jonka tavoitteena on lisätä neuvonantajien käyttöä suomalaisissa pk-yrityksissä.
Kampanjan ovat käynnistäneet Elinkeinoelämän Keskusliitto, innovaatiorahoituskeskus Tekes sekä yritysten ja neuvonantajien sähköinen kohtauspaikka Boardio.
Valtaosa yrittäjistä tunnistaa kampanjan tiedotteen mukaan yrityksessään osaamisvajeita, jotka hidastavat liiketoiminnan kasvua. Puutteita esiintyy varsinkin digitaidoissa, kansainvälistymisvalmiuksissa ja rahoitusosaamisessa.
Kampanjan taustaselvityksessä jopa kaksi viidesosaa yrityksistä on arvioinut, että neuvonantajan mukaantulo lisäisi yrityksen myyntiä yli 10 prosentilla.
EK:n tuoreen pk-kyselyn perusteella neuvonantajia hyödynnetään kuitenkin suhteellisen vähän. Neuvonantajien käyttämisestä tiedetään pk-yrityksissä vähän, ja sopivan neuvonantajan löytämistä pidetään vaikeana. Lisäksi ulkopuolisen osaamisen hankkimisen arvellaan olevan kallista.
Kampanjassa välitetään tietoa, jonka avulla neuvonantajia tarvitsevat yritykset löytäisivät tarvitsemansa osaamisen entistä nopeammin ja helpommin. Kampanjan verkkosivuille kootaan myös työkaluja ja ohjeita, joilla lasketaan kynnystä neuvonantajan käyttämiselle.
Kampanjan tavoitteena on saada 10 000 ihmistä kiinnostumaan neuvonantajatehtävistä ja rekisteröitymään aiheen kannalta relevantteihin palveluihin.
EK:n kyselyssä puolet vastaajista kertoi tavoittelevansa vähintään 10 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvuvauhtia. Joka kymmenes tähtää jopa yli 30 prosentin vuosikasvuun.
Toinen puoli kyselyyn vastanneista pk-yrityksistä kuitenkin tyytyy asemansa säilyttämiseen ja etsii lääkkeitä supistuvan kysynnän paikkaamiseen.
EK:n kyselyyn vastasi yhteensä yli 500 työnantajayritystä