Pääkaupunkiseudun suositus: Lähikontaktit vain samaan kotitalouteen

Koronasuositus on voimassa 20. joulukuuta saakka.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on päättänyt alueen uusista koronavirusrajoituksista.

Kaikki organisoitu harrastustoiminta keskeytetään sisätiloissa 20. joulukuuta saakka alkaen maanantaina 30. marraskuuta.

Kaikki sisäliikuntatilat suljetaan, eikä omaehtoinen harjoittelukaan ole mahdollista. Ulkotiloissa kielletään myös yli 20-vuotiaiden harrastustoiminta. Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu turvataan. Yksityisten toimijoiden suositellaan noudattavan samoja rajoituksia.

Koronatartunnan leviävät erityisesti kodeissa ja lähipiirin tapaamisissa. Koordinaatioryhmä suosittelee, että lähikontaktit rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille. Myös nämä suositukset ovat voimassa 20.12. saakka.

Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi. Hautajaisiin tai muistotilaisuuksiin osallistuminen suositellaan rajattavaksi vain hyvin suppeaan lähiomaisten joukkoon.

Poimintoja videosisällöistämme

Kaikki yleisölle avoimet asiakastilat suljetaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia sisäliikuntatiloja, kulttuuritaloja, museoita ja nuorisotiloja. Työväenopistojen toiminta keskeytetään. Myös Korkeasaaren eläintarha sulkeutuu.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen välttämättömään koulutukseen käytettävät tilat pidetään auki. Myös esimerkiksi välttämätön asiointikoneiden käyttö kirjastoissa ja vähävaraisten kasvomaskijakelu jatkuu. Kaupungit määrittelevät välttämättömiä palveluita tarjoavat tilat, jotka pidetään rajatusti ja terveysturvallisesti auki.

Koordinaatioryhmä suosittelee yksityisiä toimijoita sulkemaan vastaavat liikunnan ja vapaa-ajan tilat. Kirjastot tarjoavat rajattua palvelua.

Toisen asteen koulutus (lukiot, ammatilliset oppilaitokset) siirtyy etäopetukseen. Välttämättömän lähiopetuksen tarpeet turvataan. Lähiopetusta tarjotaan muun muassa erityisopetuksessa oleville ja kehitysvammaisille opiskelijoille sekä yksilöllistä tukea eri syistä tarvitseville opiskelijoille.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kieltää pääkaupunkiseudun, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet. Sellaisia tilaisuuksia voidaan järjestää, joihin osallistuu enintään 10 henkilöä. Aivan välttämättömät tätä isommat tilaisuudet voi järjestää.

Rajoitus tulee voimaan maanantain 30.11. Se on HUS-alueella voimassa 18.12. saakka ja Päijät-Hämeessä 14.12. saakka.

Mainos