[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”ruokataide-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Ruoka ja taide on aina kiinnostanut minua. Taidenäyttelyissä bongailen ruokaan liittyviä teoksia ja kyselen itseltäni, voiko ruoka olla taidetta ja mikä on ruoan merkitys noissa ruokaa, ruoanvalmistusta tai ruokailutilanteita kuvaavissa taideteoksissa. Visuaalisesti upean annoksen äärellä pysähdyn miettimään, että onko tämä taidetta. Ja jos on, mikä on se raja, jossa ruoka muuttuu taiteeksi. Voidaanko vain loistavimmat fine dining -ravintolan annokset lukea taiteeksi, mutta vaikkapa kotona tehtyä – tai miksei kaupasta ostettuakin – makaronilaatikkoa ei?
Niinpä tartuin mielenkiinnolla amerikkalaisten ja italialaisten tutkijoiden kirjoittamaan esseekokoelmaan ”The Taste of Art – Cooking, food, and counterculture in contemporary practices” (”Taiteen maku – ruoanlaitto, ruoka ja vastakulttuuri nykykäytänteissä”).
Ja opin, että ”Ei, ei, ei ja ei – olet, Anu, ymmärtänyt ruoan ja taiteen suhteen ihan väärin!”. Ruokahan voi olla taiteessa lukemattomissa eri roolissa. Ruoka on osa taideteosta vaikkapa Leonardo da Vincin Viimeisessä ehtoollisessa, Manet’n Aamiaisessa ruohikolla ja niiden tuhansien asetelmien kohteena eri aikakausien maalauksissa symboloimassa elämää ja sen kerrostumia. Mutta yhtä lailla ruoka on taiteen materiaalia siinä missä mikä tahansa taiteilijan teokseensa valitsema raaka-aine vaikkapa, kun kyseenalaistetaan olemassa olevia rakenteita, otetaan yhteiskunnallista tai eettistä kantaa tai herätellään kokijassa ilon, surun tai järkytyksen tunteita. Mikä on ruoan rooli esimerkiksi ”lihamekossa” (Vanitas: Flesh Dress for an Albino Anorectic, 1987) kanadalaisen Jana Sterbakin teoksessa, joka ommeltiin kasaan 18 kilosta lankkupihvejä?
Mutta ei mennä vielä siihen, mietitään nyt, voiko ruoka sellaisena, kuin me sen tavallisessa elämässä kohtaamme – valmistettuna, tarjottuna ja nautittuna ateriana – olla taidetta?
Kyllä voi, väittää italialainen estetiikan professori Pollenzon Gastronomisesta yliopistosta, eikä hän vedä rajaa ravintola- ja kotiruoan taikka huippukokin ja kotikokin väliin. Hänen mukaansa taiteellinen työ voidaan arvioida sekä perinteissä merkityksessä, jonka mukaan taide on teknistä taitavuutta tuottaa tiettyjen sääntöjen mukaan täydellinen teos, taikka modernissa merkityksessä kykyä tuottaa jotakin uutta ja omintakeista.
Ruoka – tai pikemminkin keittotaito (cuisine) – voidaan arvioida näiden molempien kriteerien mukaan taiteeksi. Taidolla valmistettu ja rakkaudella tarjoiltu makaronilaatikko on arjen taidetta parhaimmillaan siinä missä valovoimaisen keittiömestarin valmistama, yllätyksiä ja teknistä taituruutta tulviva aistien ilotulitus. Eivätkä nuo kaksi taiteen ulottuvuutta välttämättä sulje toisiaan pois. Päinvastoin keittotaito voi olla taidetta, joka samalla sekä kiehtoo uutuudellaan että muistuttaa meitä tutusta ja turvallisesta.
Tässä kohtaa on hyvä siteerata viimeisimmän Option haastattelemaa helsinkiläisen ravintola Nokan keittiöpäällikkö Ari Ruohoa, kun hän kuvaa kovunlehtisorbet-annostaan. Kun otat sen suuhun, olet saman tien lempisaunassasi. En olisi ikinä uskonut, että ruoka voi viedä ihmiset paikkoihin sillä tavalla. Se on ihan käsittämätöntä!
Inspiraation lähteenä:
Silvia Bottinelli and Margherita D’Ayala Valva, 2017. ”The Taste of Art – Cooking, food, and counterculture in contemporary practices”, The University of Arkansas Press, Fayetteville, USA, 366 s. [/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]
[vc_row][vc_column][vc_column_text][avatar user=”anu-hopia” size=”medium” align=”center”]Anu Hopia on elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Turun yliopistossa. Kirjoittanut ja luennoinut kokkauksen kemiasta 1990-luvun puolesta välistä.[/avatar][/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]
Lisää Anu Hopian ruoka-artikkeleita
[verkkojulkaisut tag=”anuhopia”]