Nordea myönsi loka- ja marraskuussa noin kolminkertaisesti enemmän yli 30 vuoden mittaisia lainoja kuin vuosi sitten. Pitkien asuntolainojen kappalemäärät ovat kuitenkin yhä kaiken kaikkiaan alhaisia. Yleisin uuden asuntolainan pituus on edelleen 25 vuotta.
Nordea alkoi tämän vuoden alussa aktiivisesti tarjota asiakkaille pidempiä, maksimissaan 35 vuoden mittaisia asuntolainoja. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä kysyntä lähti ripeään kasvuun, mutta tasaantui sitten. Loka-marraskuussa yli 30 vuoden lainojen kysyntä kuitenkin hyppäsi.
– Yhä puhutaan toki kappaleissa pienistä määristä, mutta on mielenkiintoista nähdä, miten suomalaiset pidemmän päälle haluavat lainojaan lyhentää. Meillähän on perinteisesti haluttu lyhentää lainat mahdollisimman nopeasti. Pitkät asuntolainat ovat Suomessa varsin uusi ilmiö ja vaativat varmasti totuttelua, sanoo Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Tom Miller.
Pidemmät lainat on suojattu lyhyempiä lainoja huomattavasti tehokkaammin. Lainoista, joissa maksuohjelmaa jäljellä yli 25 vuotta, neljännes on suojattu laina- tai henkilöturvalla, ja vajaa kolmannes korkosuojalla. Vastaavat luvut alle 20 vuoden maturiteetin lainoissa ovat 17 prosenttia ja 11 prosenttia.
Millerin mukaan on hyvä, että asiakkaat osaavat huomioida myös riskit, joita pitkiin asuntolainoihin voi liittyä.
– Asiakkaiden kiinnostus lainaturvaa kohtaan on kasvanut tasaisesti. Halutaan selvästi varautua erilaisiin odottamattomiin elämäntilanteisiin. Näyttää myös siltä, että suomalaisten tietoisuus korkojen nousun riskistä on kasvanut, hän sanoo.