Työ- ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli lokakuun lopussa yhteensä 259[nbsp]000 työtöntä työnhakijaa. Se on 53[nbsp]700 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta 34[nbsp]300 enemmän kuin kaksi vuotta sitten lokakuussa. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuukaudesta 6[nbsp]300:lla.
Työttömistä työnhakijoista oli kuntakokeilujen asiakkaina 139[nbsp]000 henkilöä. Työttömien työnhakijoiden lukumäärä sisältää myös kokoaikaisesti lomautetut.
Koko maassa oli lomautettuna lokakuun lopussa 29[nbsp]600 henkilöä, mikä on 45[nbsp]300 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 19[nbsp]800 henkilöä, mikä on 37[nbsp]400 vähemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Syyskuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä väheni 1[nbsp]300:lla.
Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 108[nbsp]000, mikä on 26[nbsp]000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 100[nbsp]700 eli 13[nbsp]600 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.
Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 8[nbsp]500 vähemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa eli yhteensä 27[nbsp]800.
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin lokakuun aikana 91[nbsp]600 eli 38600 enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Kaikkiaan lokakuussa oli avoinna 169[nbsp]700 työpaikkaa, mikä on 69[nbsp]100 enemmän kuin vuosi sitten.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli lokakuun lopussa 112[nbsp]600 henkilöä, mikä on 5[nbsp]900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.
Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.
LUE MYÖS:
Työttömyysasteen trendiluku 7,1 prosenttia