Pitkä matka kauppaan kannustaa tupakkalakkoon

Tupakoinnin lopettaminen on sitä todennäköisempää mitä kauempana kaupoista ja kioskeista tupakoitsija asuu.

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan lopettamisen todennäköisyys suurenee, kun etäisyys kasvaa noin puolella kilometrillä.

Tutkimus on tiettävästi ensimmäinen, missä tupakan saatavuuden ja sen muutosten vaikutuksia tupakoinnin lopettamiseen on tutkittu näin yksityiskohtaisesti. Tutkijoilla oli käytössään tiedot käytännössä kaikista Suomen tupakkamyyntipaikoista. Tiedot yhdistettiin kahdessa väestötutkimuksessa 66 000 suomalaiselta kerättyihin seuranta- ja osoitetietoihin.

Tupakoitsijoita seurattiin neljästä yhdeksään vuotta, ja tuona aikana lähimmän tupakan myyntipisteen siirtyminen kauemmas näkyi suurempana todennäköisyytenä lopettaa tupakointi. Todennäköisyys suureni 20–60 prosenttia jokaista 500 metrin lisäystä kohden, tutkijat havaitsivat. Tupakoinnin jo lopettaneiden repsahduksiin myyntipisteiden läheisyys ei vaikuttanut.

Noin 16 prosenttia suomalaisista tupakoi. WHO:n arvioiden mukaan tupakkaan kuolee maailmassa vuosittain noin kuusi miljoonaa ihmistä.

Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä ja siitä raportoi Uutispalvelu Duodecim.

Mainos