Näin tiedustelee keskustan kansanedustaja Mikkö Kärnä vihreiden puheenjohtaja Touko Aallolta.
Mikko Kärnä viittaa Uuden Suomen blogissaan Touko Aallon viikonloppuisiin lausuntoihin, joiden mukaan niin sanotut pakkopalautukset pitäisi keskeyttää ennen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja ja niille turvapaikanhakijoille, joita ei voida palauttaa, pitäisi myöntää tilapäinen oleskelulupa.
Touko Aalto lyttäsi maahanmuuttoviraston eri maista laatimat turvallisuusarviot ja ilmoitti hyväksyvänsä laittomasti maassa oleskelevien ”suojelun”.
Mikko Kärnä kysyy Aallolta, ”jos virkavastuulla laadittuihin asiantuntijoiden turvallisuusarvioihin ei mielestäsi voi luottaa, niin kenen toimesta niitä sitten tulisi laatia? Haluatko todella tehdä tällaisesta asiasta poliittisen ja toivot niitä kirjoitettavaksi vaikkapa vihreiden puoluetoimistolla?”.
Toiseksi Kärnä kysyy Aallolta, miten hyvänä hän pitää tavallisten ihmisten kykyä tunnistaa hädänalaiset ja auttaa heitä.
– Turvapaikkaprosessissa selvitetään laajasti kunkin hakijan taustat, mutta silti asioita jää huomaamatta. Näin tapahtui myös Turun puukottajan osalta, joka valehteli sujuvasti taustoistaan koko ajan. Kuinka tavallinen kansalainen, tai vaikkapa kirkko, voi tietää viranomaisia ja asiantuntijoita paremmin, mitkä ovat piiloteltavan ihmisen todelliset taustat ja motiivit?
Kärnä huomauttaa myös, että pakkopalautukset ovat osa poliisin työtä ja ne lisäävät kansalaisten turvallisuutta, sillä palautettavien joukossa on usein myös henkilöitä, jotka muodostavat maahan jäädessään turvallisuusriskin?
– Jos tiedät tämän, niin kuinka ihmeessä voit ilmoittaa hyväksyväsi heidän ”suojelemisensa”, Kärnä kysyy.