Troijalaisten ”viljelyä” ehdotettiin Ruotsissa viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Tuolloin lainsäätäjä kuitenkin tyrmäsi ajatuksen.
Rosenbadissa käytiin Dagens Juridik -lehden mukaan viime viikolla yksilönsuojaa ja loukkaamattomuutta koskenut keskustelu, jonka yhteydessä asia nostettiin uudestaan esille. Turvallisuusasioista vastaavan syyttäjänviraston päällikkö Thomas Lindstrand katsoi lainsäätäjän olevan tässä asiassa turhan pelokas.
– Tekniikka on olemassa ja sitä käytetään jo monissa maissa. Kyseessä on työkalu, joka meidänkin on ennemmin tai myöhemmin hankittava ja joka meillä olisi pitänyt jo olla, hän sanoo.
Säpon vt. johtaja Johan Sjöö puolestaan sanoo, ettei Säpo ilman hakkerointimahdollisuutta voi taistella rikollisuutta vastaan yhtä jalkaa rikollisten käyttämien keinojen kanssa.
– Olemme valtavassa tietotulvassa ja tarvitsemme uusia työkaluja rikollisuuden ehkäisemiseen, mikä on Säpon pääasiallinen tehtävä, hän sanoo.
Entäpä jos tarkkailu ulottuu myös kameraan ja mikrofoniin?
Lakimiesliiton Anne Ramberg on eri mieltä. Hän varoittaa mahdollisuudesta, että valvonnassa ei pitäydytäkään vain tietokoneen sisällön tarkkailuun, vaan se ulotettaisiin koskemaan myös mahdollisen web-kameran ja mikrofonin valvontaa.
Rambergin mielestä olosuhteet eivät olekaan muuttuneet siitä, kun viranomaishakkerointia edellisen kerran esitettiin.
Ramberg saa tukea Computer Sweden -lehdessä turvallisuusasiantuntija Tomas Djurlingilta. Viranomaisten mahdollisuus troijalaisten viljelyyn saattaa hänen mukaansa ratkaista osan rikoksista, mutta kolikolla on hänen mielestään useampi kuin yksi kääntöpuoli.
Troijalaisen kommunikaatio auki
– Saksan poliisilla on ollut tämä mahdollisuus jo pidemmän aikaa. Hakkeriryhmä Chaos computer club (CCC) havaitsi troijalaisen lokakuussa 2011. CCC:n mukaan troijalaisessa oli suuria turvallisuuspuutteita. Siitä puuttui muun muassa tunnistusmahdollisuus, mikä teki kyseisen troijalaisen saastuttamista koneista erittäin haavoittuvaisia Internetissä. Troijalaisen kommunikaatiota ei ollut salattu, joten verkon yli lähetettyjä tietoja voitiin helposti salakuunnella, hän kirjoittaa.
Djurling kysyy myös, kuinka todisteet arvotetaan rikostutkinnassa ja tuomioistuinkäsittelyssä, jos paljastuu, että poliisi on avannut epäillyn henkilön tietokoneen Internetiin niin, että kenellä tahansa on mahdollisuus käyttää hyväkseen koneen tietoja. Djurling luettelee lisäksi pitkän listan muita ongelmia, joihin käytäntö saattaisi johtaa.
– Tuolloinhan kuka tahansa voi ”istuttaa” kyseisiin koneisiin tietoa. Poliisin mahdollisuus käyttää troijalaisia tekisi luultavasti niin poliisille kuin syyttäjällekin aiempaa vaikeammaksi ratkaista rikoksia oikeudellisesti oikein, mitä oikeusvaltiossa kuitenkin edellytetään, hän päättelee.