Verkkouutiset

Maahanmuuttoviraston Helsingin palvelupiste. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Oleskelulupa laittomasti maassa oleville? Näin sanovat eduskuntaryhmät

Turvapaikanhakijoiden oleskelun kertalaillistaminen ei saa kannatusta oppositiolta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suuri osa eduskuntaryhmistä ei kannata laittomasti maassa olevien niin sanottua kertalaillistamista, jota sisäministeriö väläytti helmikuussa julkaistussa selvityksessään.

Ministeriön ehdotus koskisi käytännössä vuosina 2015–2016 Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita, jotka ovat olleet pitkään maassa ilman oleskelulupaa. Heitä on arviolta noin 3 000 henkilöä.

Hallituksesta vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n eduskuntaryhmät kertovat kannattavansa kertalaillistamista. SDP:n ja keskustan ryhmät ilmoittavat vastustavansa ehdotusta.

Oppositiossa asian puolesta ei liputa yksikään eduskuntaryhmä. Kielteisen kannan kertovat kokoomus, PS, kristillisdemokraatit, Liike Nyt ja Valta kuuluu kansalle.

Tämä ilmenee Verkkouutisten kyselystä. Eduskuntaryhmien puheenjohtajilta kysyttiin sähköpostitse ”kannatatteko oleskeluluvan myöntämistä pitkään laittomasti maassa oleville”.

Heiltä kysyttiin myös, kannattavatko he oikeudetta maassa oleville ihmisille nykyistä laajempia terveyspalveluita.

Ryhmäjohtajia pyydettiin vastaamaan näihin kahteen kysymykseen kyllä tai ei ja perustelemaan kantansa lyhyesti.

Terveyspalveluja koskevaan kysymykseen osalla oli hankaluuksia muodostaa selkeää kantaa. Keskustasta kerrottiin, että ryhmä vastustaa terveyspalvelujen laajentamista nykyisestään. Toisaalta ryhmä kertoi olevansa sitoutunut hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan välttämätön hoito turvataan kaikille. Nykyisin paperittomilla on oikeus vain kiireelliseen hoitoon.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan paperittomien terveydenhuoltoa koskevaa hallituksen esitystä.

Verkkouutiset keräsi alle eduskuntaryhmien puheenjohtajien vastaukset kysymyksiin. Ryhmäjohtajien vastauksista on valittu kysymyksen kannalta olennaisimmat kohdat.

Kannatatteko oleskeluluvan myöntämistä pitkään laittomasti maassa olleille?

SDP, Antti Lindtman

SDP katsoo, että suojelun tarpeessa oleville on myönnettävä suojelua, mutta toimivaan turvapaikkajärjestelmään kuuluu myös mahdollisuus antaa kielteisiä päätöksiä ja panna niitä täytäntöön. Hallitusohjelman mukaan paperittomuutta ehkäistään ja torjutaan laaja-alaisella viranomaisyhteistyöllä ja lähtökohtamme on, että lainvoimaisia viranomaispäätöksiä tulee noudattaa ja viranomaiset toimivat niiden pohjalta.

Pidämme tärkeänä, että ilman oleskeluoikeutta maassa oleskelevien aseman helpottamiseksi tarkastellaan eri vaihtoehtoja, mutta emme kannata sisäministeriön esittämää kategorista kertalaillistamista, jossa oleskeluluvan saisi pelkästään sillä perusteella, että on oleskellut pitkään laittomasti Suomessa.

PS, Ville Tavio

En missään nimessä. Sisäministeriön avaus, että laittomasti toimimisesta tulisi palkita, on käsittämätön. Se olisi koko turvapaikka- ja oikeusjärjestelmän vastaista. Samaa luokkaa on tosin hallituksen jo eduskunnalle tekemä lakiesitys siitä, että kielteisen päätöksen ja jopa karkotuspäätöksen saaneille annetaan opiskelijan oleskelulupa.

Hallitus suorastaan kutsuu ihmisiä Suomeen yrittämään onneaan turvapaikanhakijoina. Perussuomalaisten mielestä laittomasti maassa oleskelevan tulee poistua ja jos luvattomasti maassa oleskeleva ei noudata viranomaisen poistumiskehotusta, niin hänet pitää ottaa säilöön.

Kokoomus, Kai Mykkänen

Lainvoimaisen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on palautettava lähtömaihin. Mikäli lainvoimaisen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden sallittaisiin jäädä maahan, se valitettavasti lähettäisi heti lähtömaihin sellaisen viestin, joka kannustaisi pyrkimään Suomeen turvapaikanhakijana, vaikka suojelupäätöksen edellytykset eivät täyty.

Töihin Suomeen tuleminen pitää hoitaa työperäisen maahantulon kautta, jonka menettelyitä on sujuvoitettava omana asianaan. Palautusten tehostamiseksi olemme ehdottaneet, että Suomen taloudellinen tuki merkittävien hakijamäärien lähtömaille on ehdollistettava siihen, että ne vastaanottavat kielteisen päätöksen saaneet kansalaisensa kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

Keskusta, Juha Pylväs

Ei. Lähtökohta pitää olla, että Suomessa ei voi olla laittomasti. Laillistamista suunnitellaan nyt ihmisille, joista valtaosa on käynyt läpi kaikki oikeusasteet ja kielteinen turvapaikkapäätös on pysynyt voimassa.

Kestävän maahanmuuttopolitiikan näkökulmasta kolmentuhannen laittomasti maassa olevan henkilön laillistaminen ei ole järkevää ja laillisen järjestyksen näkökulmasta se on kestämätöntä. Tällainen päätös olisi poikkeus yhteispohjoismaisesta linjasta ja siten hallitusohjelman vastaista. En pidä hyvänä kansallisesti säätää muista maista poikkeavia Suomi-lisiä vetovoimatekijöiksi hakeutua juuri Suomeen. Näin on myös hallitusohjelmassa sovittu. On muistettava, että järjestelmään kuuluu se, että suojaa tarvitseville voidaan turvapaikka myöntää, mutta myös palauttaa, mikäli henkilö on saanut kielteisen päätöksen.

Vihreät, Atte Harjanne

Kyllä. Vihreille on tärkeää löytää tähän ongelmaan inhimillisesti kestäviä ja pragmaattisia ratkaisuja, joilla paperittomuuden limbosta ja siihen liittyvistä riskeistä päästään. Kertaluontoinen oleskelun laillistaminen, jollaisia myös muissa maissa ollaan tehty, voisi olla toimiva ratkaisu.

Vasemmistoliitto, Jussi Saramo

Kyllä. Vasemmistoliitto tukee sisäministeriön selvitysten mukaisia järkeviä ja ihmisoikeusperustaisia ratkaisuja. Näitä ovat matkustusasiakirjaedellytyksen järkeistäminen esimerkiksi työperusteisten oleskelulupien saamiseksi henkilöille, jotka täyttävät luvan muut edellytykset mutta eivät saa lähtömaansa passia, ja toisaalta poikkeuksellisena kertaratkaisuna laajempi pitkään paperittomana olleiden aseman virallistaminen.

Tietoisilla poliittisilla päätöksillä ja (Juha) Sipilän (kesk) hallituksen epäinhimillisellä turvapaikkapolitiikalla luotu laaja paperittomuus ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ajaminen yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle, hyväksikäytön ja rikollisuuden vaaraan ja harmaan talouden piiriin ei ole sen enempää yksilön kuin yhteiskunnan etu. On niin ikään järjetöntä, että maassa pitkään olleita, Suomeen asettuneita, perheellistyneitä ja työllistyneitä ihmisiä pidetään limbossa ja estetään ottamasta osaa yhteiskuntaamme.

RKP, Anders Adlercreutz

Kyllä tietyissä rajatuissa tapauksissa juridisesti selkeällä tavalla. Meillä on käytännön ongelma, johon pitäisi löytyä ratkaisu, vaikka se on juridisesti vaikea. Silmien ummistaminen tältä tosiasialta ei auta ketään, eikä se myöskään lisää turvallisuutta. Yhteiskunnan etu ei voi olla se, että väenväkisin ylläpidämme tilannetta, jossa osa väestöstä elää sen ulkopuolella.

Meillä on keskuudessamme noin 3000 aikuista ja lasta, jotka elävät limbossa. He eivät voi palata kotimaahansa eikä heitä voi palauttaa lähtömaihinsa. Iso osa heistä ovat afgaaneja. Jotkut heistä ovat täysin kotiutuneet Suomeen. Kun joukko on tällä tavalla selkeästi rajattu, on helpompi löytää inhimillinen ratkaisu ongelmaan. Siihen liittyy periaatteellisia haasteita, mutta sen ei kuitenkaan voi katsoa heikentävän turvapaikkajärjestelmän uskottavuutta. Myös esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa on pantu toimeen vastaavia ratkaisuja.

KD, Päivi Räsänen

En kannata oleskelulupien myöntämistä ilman perusteltua syytä. Jos oleskeluluvat myönnettäisiin henkilöille, joiden kohdalla on todettu, ettei tarvetta kansainväliseen suojeluun ole, viranomaisten tutkinta olisi turhaa. Tässä on kysymys henkilöistä, joiden kohdalla sekä maahanmuuttoviranomaiset että eri oikeusasteet ovat tehneet ratkaisunsa.

Sen sijaan tutkinnan tasoa tulisi parantaa. On nähtävissä, että esimerkiksi uskonnollisen vainon tutkinta on puutteellista. Kristityksi kääntyneen muslimin on monesti vaarallista palata kotiseudulleen, mutta uskonnollisen vakaumuksen todistaminen on osoittautunut hankalaksi. Tässä tulisi käyttää vahvemmin seurakuntien asiantuntemusta apuna.

Liike Nyt, Harry Harkimo

Ei. Mitä järkeä on pitää turvapaikka menettelyä, jos kaikki pääsevät tänne kuitenkin? Suomesta tulisi houkuttelevin maa.

Valta kuuluu kansalle, Ano Turtiainen

En kannata missään tapauksessa. Jos maan johto ja virkakoneisto toimisi lakeja kunnioittaen, maastamme olisi jo poistettu kaikki laittomasti olijat. Mieletön sellainen ihminen joka laittomuutta kannattaa.

Kannatatteko oikeudetta maassa oleville ihmisille nykyistä laajempia terveyspalveluja?

SDP, Antti Lindtman

Hallitusohjelman mukaisesti paperittomille turvataan välttämätön hoito. Olemme sitoutuneet yhdessä hyväksyttyyn hallitusohjelmaan tältäkin osin.

PS, Ville Tavio

En kannata. Laajat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville henkilöille lisäävät huomattavasti Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhaun kohdemaana. Kustannusvapaita palveluita ei ole olemassa, vaan tässä tapauksessa laskun maksavat veronmaksajat. Samaan aikaan laittomasti maassa olevien poistaminen Suomesta on hidasta ja tehotonta, joten vetovoimatekijöiden lisääminen on erityisen vaarallista.

Kokoomus, Kai Mykkänen

Ketään ei saa jättää akuuttiin kuolemanvaaraan, jos se on normaalilla terveydenhoidolla estettävissä. Samalla suomalaisen hyvinvointivaltion palvelupaketti on tarkoitettu Suomessa laillisesti asuville, ei laittomasti täällä oleskeleville. Näiden kahden periaatteen yhteensovittamisella on syytä edetä.

Suomen on noudatettava tässäkin asiassa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Sosiaali- ja terveysministeriön esitykseen on vaikea ottaa kantaa ennen kuin se on julkaistu. Kun esitys on julkaistu, on tarkkaan arvioitava, mitkä terveyspalvelut ovat ihmisoikeussopimuksiin peilaten välttämättömiä. Aidosti välttämättömät palvelut on tietenkin turvattava kaikille. Ensimmäisenä tulee mieleen esimerkiksi raskauden ja synnytyksen hoitoon liittyvät palvelut.

Keskusta, Juha Pylväs

Ei. Hallitusohjelmassa on sovittu, että välttämätön hoito turvataan kaikille paperittomille. Tällä hetkellä heillä on oikeus vain kiireelliseen hoitoon.

Vihreät, Atte Harjanne

Kyllä. Kiireellistä hoitoa on joka tapauksessa annettava kaikille sitä tarvitseville, ja on siksi paitsi inhimillisesti oikein, myös yksinkertaisesti fiksua tarttua terveysongelmiin ajoissa ja tarjota välttämättömiä palveluita kiireellistä hoitoa laajemminkin. Helsingin kokemusten valossa tästä aiheutuvat kustannukset jäävät varsin maltillisiksi.

Vasemmistoliitto, Jussi Saramo

Kyllä. Vasemmistoliitto kannattaa nykyisen kiireellisen hoidon lisäksi välttämättömän hoidon turvaamista paperittomille koko maassa samoin kuin Helsingissä on tehty. Paitsi että tämä on inhimillistä ja ihmisoikeuskysymys, on myös kansanterveydellisesti ja taloudellisesti ainoastaan järkevää varmistaa oikea-aikainen hoito ennen ongelmien pahenemista ja muuttumista akuutiksi.

RKP, Anders Adlercreutz

Kyllä. Hallitus on sitoutunut siihen, että välttämätön hoito turvataan kaikille paperittomille. Näin toteutamme paremmin Suomea sitovia ihmisoikeusvelvoitteita. Laajempien terveyspalvelujen tarjoaminen on myös kokonaistaloudellisesti järkevää. On edullisempaa auttaa ennakoivasti kuin hoitaa pitkälle edenneitä ja paljon vakavampia sairastapauksia.

KD, Päivi Räsänen

Terveyspalvelujen saatavuus näissä tilanteissa vaihtelee alueittain. Tässä olisi hyvä saada yhtenäinen linja. Pidän tärkeänä, että päivystysluonteiset ja kiireelliset terveyspalvelut turvataan, samoin alaikäisten terveydenhuolto. Korostaisin myös lääkärin etiikkaa, joka lähtee potilas-lääkärisuhteessa vaitiolovelvollisuudesta ja kaikkien ihmisten tasavertaisesta kohtelusta riippumatta ihmisen taustoista.

Liike Nyt, Harry Harkimo

Ei. Kannatamme kyseisiä palveluita vain laillisesti maassa oleskeleville. Niin kuin Liike Nytin puolueohjelmassa sanotaan, laittomasti ilman voimassaolevia lupia maassa oleskelevat tulee poistaa maasta. Oleskelulupajärjestelmän hyväksikäyttöä tulee myös ehkäistä. Maahanmuuttoon liittyviä ilmiöitä on tarkasteltava objektiivisesti tosiasioihin perustuen.

Valta kuuluu kansalle, Ano Turtiainen

En edelleenkään kannata laittomuutta missään tapauksessa. Kun laittomasti maassa olevat poistetaan maasta, ei maassa ole silloin enää yhtään laittomasti maassa olevaa, joka tarvitsisi terveyspalveluja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)