”Pitäisi tehdä kuin Thatcher kaivostyöläisten puheenjohtajalle”

Ministeri Ilkka Suominen sanoo Talouselämä-lehdessä, että hallituksen on näytettävä, että sillä on maassa valta.

Talouselämän haastattelema ministeri ja entinen kokoomusjohtaja Ilkka Suominen arvostelee keskusjärjestöjä nihkeästä suhtautumisesta yhteiskuntasopimukseen, jota hallitustunnustelija Juha Sipilä tavoitteli.

– Ei yhteiskuntasopimusta kukaan odottanutkaan. Mutta Juha Sipilä sai arvokasta kokemusta työmarkkinajärjestöjen toiminnasta, Ilkka Suominen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ne menettivät suhtautumisellaan tuhannen taalan paikan vaikuttaa – molemmat, sekä SAK että EK. Päätösnopeus siellä on jäänyt hevoskärryjen aikaan.

– EK on minulle läheisempi, sen myönnän. Se että EK sortui lillukanvarsiin eikä katsonut voivansa antaa edes suositusta johdon palkitsemisen maltillisuuteen – kuten lehdestä lukemani tieto kertoo – on jo lähes uskomatonta, Suominen toteaa.

Vasemmisto on varoittanut kylmästä kyydistä ja ay-liikkeestä on väläytelty poliittisia lakkoja. Ilkka Suomiselta kysytään, miten hallituksen pitäisi reagoida.

– Pitäisi tehdä samoin kuin Britannian pääministeri Margaret Thatcher kaivostyöläisten liiton puheenjohtajalle Arthur Scargillille. Hallituksen on näytettävä, että sillä on maassa valta.

Mainos