Pitääkö tavarantoimittajien, palolaitoksen ja vanhustenkin kulkea polkupyörällä?

Yleisönosastokirjoittajan mielestä vallalla on käsitys, että pääkaupungissa kaikki ovat terveitä ja halukkaita polkemaan pyörää tai kävelemään säällä kuin säällä.

Helsingin Sanomain mielipide-palstalle kirjoittaneen miehen mielestä pyöräilijät voisivat osallistua kalliiden väyliensä rakennuskustannuksiin polkupyöräverolla.

Kirjoittaja kommentoi Helsingin liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkosta, jonka mukaan pyöräteiden rakentamisella varaudutaan kaupungin kasvuun.

– En tiedä, mistä Helsingin varsin optimistiset kasvuennusteet ovat peräisin, mutta vallalla tuntuu olevan käsitys, että kaikki Helsinkiin muuttavat omistavat polkupyörän ja ovat sekä halukkaita että riittävän terveitä ja hyväkuntoisia kulkemaan työmatkansa pyörällä tai kävellen säällä kuin säällä, kirjoittaja toteaa.

– On tragikoomista, että puhutaan silmät kirkkaina tilan säästämisestä ja tehokkuudesta, kun samalla suunnitellaan täysin kustannuksista piittaamatta pyöräilysiltoja ja huomattavien liikenneväylien (Hämeentie, Kaivokatu, Länsiväylä) muuttamista pyöräteiksi, kävelykaduiksi ja kaupunkibulevardeiksi.

Keskustatunnelin – joka sujuvoittaisi huomattavasti liikennettä ja mahdollistaisi laajan kävely- ja pyöräilykeskustan – rakentaminen hänen mukaansa ei kuitenkaan käy, koska se on muka liian kallista ja edistää yksityisautoilua. ”Niinpä tietenkin”.

– Pitäisikö mielestänne tavarantoimittajien, pelastuslaitoksen, poliisin ja jätehuollonkin kulkea kantakaupunkiin polkupyörällä, kävellen tai julkisilla? Miten huomioitte vanhukset, vammaiset tai muuten huonosti liikkuvat ihmiset, jotka eivät välttämättä kykene pyöräilemään tai kävelemään pitkiä matkoja, tai ahtautumaan rollaattorin tai pyörätuolin kanssa täpötäyteen bussiin tai raitiovaunuun?, kirjoittaja kysyy.

– Jos pyöräilyä aiotaan suosia kaupungin liikennesuunnittelussa niin selkeästi, etteivät autot mahdu Helsingin keskustaan ollenkaan, pyöräilijät voisivat tasapuolisuuden nimissä osallistua väylien rakennuskustannuksiin polkupyöräveron muodossa. Aivan kuten autoilijatkin tekevät.

Mainos