Pirkko Mattila Savon Sanomille: Hallitus käsittelee Fimean sijoituspaikkaa ennen kesälomia

Sosiaali- ja terveysministerin mukaan Fimean sijoituspaikka on viimein päätettävä.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.) sanoo Savon Sanomille, että esitys Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean päätoimipaikasta on tarkoitus tuoda hallituksen käsittelyyn ennen kesäkuuta.

– Pyrin toimimaan niin ja vaikuttamaan siihen, että esitys tulisi hallitukselle ennen kesälomia, Mattila sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa Fimean sijoituspaikasta on nyt saatava aikaan ratkaisu.

– Olen jo kuudes ministeri, joka tätä pyörittelee. Hallituksen on tehtävä asiasta sellainen päätös, jonka kanssa se pystyy elämään. Suomalaisen lääkealan vahva osaaminen on saatava parhaaseen mahdolliseen käyttöön.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi Savon Sanomien haastattelussa helmikuussa, että Fimean päätoimipaikka pitäisi säilyttää Kuopiossa. Edellinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) olisi siirtänyt Fimean päätoimipaikan Helsinkiin.

Mattilan mukaan hänellä ei ole ministerintyössään toistaiseksi ollut aikaa perehtyä Fimea-asiaan. Lisäksi Mattilan aikaa on vienyt myös, että Suomi tavoittelee Euroopan lääkevirastoa Suomeen. Lääkevirasto sijaitsee tällä hetkellä Lontoossa, mutta se pitää siirtää muualle Iso-Britannian EU-eron vuoksi.

Mattila uskoo, että Euroopan lääkevirasto tullaan sijoittamaan johonkin Pohjoismaahan.

Mainos