Piraattipuolueen hallitus on hyväksynyt 26 ehdokasta asetettavaksi kesäkuussa järjestettävään jäsenäänestykseen eurovaaliehdokkuuksista. Alustava lista eurovaaliehdokkaista esitetään esivaalin tuloksen mukaisesti kesällä pidettävälle puoluekokoukselle.
Ehdokkaiksi hakevien joukossa ovat muun muassa puolueen puheenjohtaja Harri Kivistö, sekä The Pirate Bay -tiedostonjakopalvelun perustaja Peter Sunde.
Eurovaalit ovat ensimmäiset vaalit, joissa Piraattipuolue järjestää suoran jäsenäänestyksen ehdokkaista.
– Kaikissa vaaleissa ehdokkaiden valinta on viime kädessä jäsenistön päätös. Esivaalit ovat hyvä tapa aktivoida kenttää, mutta tärkein syy on toki avoimuus ja demokraattisuus puolueen sisällä, Kivistö toteaa.
Piraatit sanovat suhtautuvansa luottavaisesti Euroopan unioniin, koska se kykenee merkittävänä talousmahtina vastustamaan muun muassa Yhdysvaltojen pyrkimyksiä pidentää tekijänoikeuden suoja-aikaa sekä puolustamaan kuluttajansuojaa kansainvälisellä areenalla. Piraattipuolue vastustaa kuitenkin EU:n liittovaltiokehitystä, koska se ei heidän mielestään nykyään tapahdu avoimuuden ja demokratian ehdoilla.
Eurovaalit pidetään vuoden 2014 toukokuussa. Puolueet voivat asettaa vaaleihin valtakunnallisesti enintään 20 ehdokasta. Suomesta valitaan 13 edustajaa europarlamenttiin.