Brysselin päätöksentekoa seuraava Politico erittelee artikkelissaan Euroopan lääkevirastoa tavoittelevien maiden hakemuksia.
Osa maista on luvannut miljoonainvestointeja lääkeviraston mahdolliseen uuteen päärakennukseen sekä omaan kansalliseen lääkeviranomaiseensa, joka olisi lääkevirastolle tärkeä alihankintakumppani. Nyt Lontoossa sijaitsevan lääkeviraston korkeaa osaamista vaativista lääkearviointitilauksista yli 20 prosenttia on jäänyt Ison-Britannian kansallisen lääkeviraston hoidettavaksi ja moni maa pyrkii tarjoamaan EU-virastolle samanlaista symbioosia myös uudessa kotikaupungissa.
Suomi nousee Politicon artikkelissa esiin yhtenä viidestä virastoa hakeneesta maasta, joiden delegaatio ei ole vieraillut lääkeviraston nykyisessä sijaintipaikassa Lontoossa. Viraston työntekijöillä ja johdolla ei sinänsä ole sanavaltaa uudesta kotipaikastaan, mutta Politico arvioi tutustumiskäynnin virastossa yhdeksi keskeiseksi tavaksi kerätä lisätietoa viraston ja sen työntekijöiden tarpeista, ja näin parantaa oman hakemuksensa mahdollisuuksia kisassa.
Suomen delegaation on määrä tehdä vierailu pian hakemuksen jättämisen jälkeen.
EU-mailta kovia lupauksia
Moni hakemuksen jättänyt maa tarjoaa lääkevirastolle uutta, juuri sen tarpeisiin rakennettua pääkonttoria hakijakaupungin keskeisiltä alueilta. Osa kaupungeista lupaa rakennuksen olevan valmis jo maaliskuussa 2019. Osa kokonaan uudella rakennuksella virastoa hakevista taas lupaa Politicon mukaan väliaikaisjärjestelyitä, jos aikataulu venyy.
EUObserver kertoi jo aiemmin, että esimerkiksi Alankomaat tarjoaa huimia investointeja saadakseen viraston Amsterdamiin. Alankomaat muun muassa lupaa rakentaa ja rahoittaa virastolle kokonaan uuden, erityisesti sen käyttöön suunnitellun päärakennuksen, jonka hinnaksi tulisi arviolta 250–300 miljoonaa euroa. Lisäksi Alankomaat investoisi kaksi miljoonaa euroa kansalliseen lääkevirastoonsa sekä kahdeksan miljoonaa euroa Euroopan lääkevirastojen väliseen verkostoon.
Barcelona ja Milano puolestaan tavoittelevat virastoa kuuluisilla pilvenpiirtäjillä. Barcelona tarjoaa virastolle yhtä sen maamerkeistä, vuonna 2003 valmistunutta Torre Glòries -pilvenpiirtäjää. Milanossa viraston uudeksi kotipaikaksi taas tulisi 32-kerroksinen Pirelli Tower -pilvenpiirtäjä, jota Politico kuvailee ikoniseksi mutta vanhaksi.
Suomi tarjoaa lääkeviraston käyttöön Helsingin Vallilassa sijaitsevaa Fredriksbergin kiinteistöä.