Pikkulasten lihavuudella voi olla yhteys antibioottikuureihin

Paljon antibioottikuureja alle kaksivuotiaana syöneet näyttäisivät lihovan muita lapsia herkemmin, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.

Jama Pediatrics -lehdessä julkaistun tutkimuksen perusteella yhteys havaitaan lapsilla, jotka joutuvat ottamaan ainakin neljä antibioottikuuria alle kaksivuotiaina. Heistä 11 prosenttia useampi on ylipainoinen 2–5-vuotiaana kuin vähemmän antibioottikuureja saaneista, kertoo uutispalvelu Duodecim.

Kun analyysissa huomioitiin, minkälaisilla antibiooteilla lapsia oli hoidettu, yhteys havaittiin ainoastaan lapsilla, jotka olivat saaneet laajakirjoisia antibiootteja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tutkijat selvittivät myös monien muiden tekijöiden mahdollisen vaikutuksen lasten lihavuuteen. Tällöin selittäviksi tekijöiksi nousivat myös muun muassa astma ja steroidilääkitykset.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tutkimuksessa käytettiin 65 000 lapsen rekisteritietoja.

Tulokset eivät paljasta, mistä antibioottikuurien ja lihavuuden yhteys johtuu, mutta mahdollisia selityksiä on Duodecimin mukaan useita. Laajakirjoisilla antibiooteilla hoidettiin etenkin lasten infektiosairauksia. Onkin mahdollista, että infektiosairaudet vaikuttivat yhteyteen.

Joissain tutkimuksissa myös suoliston bakteerikannat on Duodecimin mukaan yhdistetty lihavuusriskiin, joten toistuvat antibioottikuurit saattavat lihottaa myös sotkemalla suoliston bakteerikannat.

Mainos