– Nyt tarvitaan vastauksia ja käytännön toimia. Hallitukselta niitä on kuultu ja pikkuhiljaa olisi aika kuulla myös opposition vaihtoehto, Ilkka Kantola peräsi.
Kuntia hän kiitti siitä, että siellä tehdään hienoa työtä vahvalla otteella.
– Tilanteen vakavuus on ymmärretty ja hihat on kääritty paremman kuntakentän rakentamiseen. Selvityksiä tehdään ja uusia kuntaliitoksia valmistellaan. Palveluja järjestetään uudella tavalla. Ikääntyneitä ihmisiä ei pidetä laitoksissa yhtään pidempään kuin on tarve. Laitosasuttamisen määrä vähenee, Kantola luetteli.
Hän huomautti, ettei tilanne toki ole helppo. Talouden tiukka tasapainotus saa myös kritiikkiä kansalaisilta ja yksioikoinen leikkausten tie saa ihmiset perustellusti huolestumaan.
– Julkisen talouden ongelmia ei voida ratkaista pelkästään menoleikkausten ja veronkiristysten avulla. Niinpä teemme kasvupanostuksia joiden myötä voimme asettaa toivon työllisyyden paranemiseen. Hallituksen rohkea yhteisöveroratkaisu on tehty vahvistamaan tätä toivoa. Olisi kuitenkin vastuutonta uskoa, että talouskasvu ratkaisee kaikki ongelmamme, Kantola korosti.
Sosialidemokraatit eivät Kantolan mukaan näe, että ratkaisu julkisen talouden ongelmiin löytyy vain vyötä kiristämällä. Ratkaisuja on haettava uudistamalla erityisesti niitä rakenteita, joissa käytetään suurin osa verotuksella kootuista rahoita.
– Hallituksen keskeisiä rakennepoliittisia uudistuksia ovat kuntarakenteen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämishankkeet. Niillä lisätään kansalaisten yhdenvertaisuutta palveluissa ja edistetään julkisen talouden tasapainoa, hän muistutti.
Sosialidemokraattien mielestä kuntarakenne uudistuu parhaiten kuntien omin toimenpitein.
– Emme ole pitäneet, emmekä pidä hyvänä pakkotoimia. Siksi toivomme, että vapaaehtoinen eteneminen pyritään varmistamaan kaikin mahdollisin keinoin myös kansantalouden kannalta keskeisillä kaupunkiseuduilla, Kantola linjasi.
Opposition kuntapoliittista vaihtoehtoa hän piti hämäränä. Näkyvintä on hallituksen hankkeisiin keskittyvä arvostelu.
– Sivusta katsova huomaa helposti, että hallitus rakentaa mutta oppositio repii, Kantola sanoi.