Pikavippien sääntelyä tiukennettiin muutama vuosi sitten, mikä laski hetkeksi niiden suosiota. Ala on kuitenkin jälleen kasvussa. Samalla kuluttajien velkaongelmat ovat lisääntyneet. Suomalaisista 370 000:llä on maksuhäiriömerkintä.
Lahden johtava velkaneuvoja Virpi Virtanen kertoo Keskisuomalaiselle, että siinä missä aiemmin suomalaisten velkaantumista aiheutti muuttunut elämäntilanne, kuten sairaus tai työttömyys, viime vuosina velkaantuminen on yhä useammin alkanut johtua ylettömästä kuluttamisesta.
– Jos rahaa ei ole, ostetaan velaksi, Virtanen sanoo.
Hänen mukaansa ongelmat kärjistyvät yleensä siinä vaiheessa, kun uudella velalla yritetään hoitaa vanhaa velkaa. Jos kovakorkoisia pikavippejä ei pysty hoitamaan, seuraa luottotietojen menettäminen. Virtanen muistuttaa, että silloin voi olla mahdotonta saada asuntoa, hankkia vakuutuksia tai puhelinliittymää.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylijohtaja, kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen vaatii pikavipeille nykyistä tiukempaa sääntelyä. Hänen mukaansa keinoihin voisi kuulua esimerkiksi korkokaton laajentaminen aiempaa suurempiin luottoihin ja seuraamusmaksu alan yrityksille, jotka ovat rikkoneet lakia.
Kuluttaja-asiamies teki viime syksynä oikeusministeriölle lakialoitteen korkokattosääntelyn kiireellisestä laajentamisesta kaikkiin kuluttajaluottoihin. Nyt 50 prosentin korkokatto koskee vain alle 2 000 euron luottoja ja limiittejä. Oikeusministeriö valmistelee tammikuun loppuun mennessä asiasta muistion, jonka pohjalta pikavippiyhtiöiden sääntely voi kiristyä.