– Miten kääntymyksen aitous sitten testataan, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen kysyy.
Hän ruotii Savon Sanomien pääkirjoituksessaan muun muassa presidentti Tarja Halosen esitystä siitä, että islamista kirstinuskoon kääntyneille tulisi myöntää turvapaikka.
Kirjoitus on otsikoitu ”Kun Suomen valtiosta tuli uskontopoliisi”.
Halosen mukaan pakkopalautukset Afganistaniin ja Irakiin pitäisi keskeyttää, koska ei voida olla riittävän varmoja siitä, etteikö käännytettäviä uhkaisi vaino tai kuolema.
Piispa Jari Jolkkosen mukaan tilanne on ajankohtainen, koska korkein hallinto-oikeus on palauttanut uudelleen käsiteltäväksi kymmeniä tapauksia, joissa Suomessa islamista kristityksi kääntynyt on hakenut turvapaikkaa.
Jolkkonen kertoo seurakuntien olleen ketteriä tavoittamaan turvapaikanhakijoita. Luterilaisten lisäksi mukana on esimerkiksi ortodoksisia, helluntailaisia, vapaakirkollisia seurakuntia.
– Tuntemani kirkonjohtajat ovat vastuullisia vakaumuksen ihmisiä, eivät nenästä vedettäviä idealisteja tai halpojen pikavoittojen tavoittelijoita. Monien kanssa on löytynyt nopeasti yhteinen näkemys, Jolkkonen kirjoittaa.
Hänen mukaansa turvapaikanhakijoita lähestytään diakonia edellä, ei käännynnäisiä kalastellen. Hän vetoaa myös uskonnonvapauteen.
– Maahanmuuttovirasto ei ole pyytänyt päästä uskontopoliisin rooliin, mutta siihen se on kuitenkin joutunut. Osa ei ole kadehdittava, Jari Jolkkonen toteaa.
Hän muistuttaa, että kansankirkollisessa ajattelussa on korostettu, että kirkon jäsenen uskoa ei pidä arvioida.
– Kavahdamme ajatusta siitä, että joku piispa tai muu uskontopoliisi tutkisi uskoni määrää. Jossakin retoriikassa sitä pidetään hengellisenä väkivaltana.
Jolkkonen antaa esimerkin siitä, miten vaikea vakaumuksen aitoutta on pikatestata. Hän ei tiedä onko kertomus tosi vai väritetty.
– Kuulemani mukaan eräältä kristityksi kääntyneeltä oli kysytty, mitkä ovat keskeisimmät kirkolliset juhlapyhät. Vastaus: joulu, pääsiäinen ja helluntai. Arvio: väärä vastaus, koska pyhäinpäivää ei mainittu.
Piispa kittelee kuitenkin maahanmuuttoviraston ja Suomen ekumeenisen neuvoston yhteistyössä kehittämää todistusta, jonka kääntymysprosessia seurannut pappi tai muu sielunhoitaja täyttää.
– Kannattaa luottaa seurakuntien vastuullisuuteen. Ne haluavat vilpittömiä kristittyjä, eivätkä suostu hyväksikäytettäviksi. Kirkosta voi erota suutuspäissään sekunnissa, mutta tie kasteelle on vaivalloisempi. Säännösten mukaan kastetta edeltää 20 tunnin aikuisrippikoulu. Turvapaikanhakijalla prosessi on usein pidempi.
Jari Jolkkosen mukaan kääntymyksen aitous voi muutenkin olla turvapaikka-asiassa sivujuonne. Islamista luopuminen merkitsee hänen mukaansa monissa maissa varmaa kuolemaa, oli motiivi aito tai ei.