Meiningers International Spirits -kilpailun 67-henkinen tuomaristo on palkinnut Pyynikin Distilling Companyn Payday Craft Ginin kultamitalilla. Kultaisella mitalilla palkitiin yhteensä 18 giniä.
Gin-kategorissa oli mukana 168 giniä ympäri maailman. Yhteensä kilpailuun osallistui noin tuhat väkevää alkoholituotetta.
Pyynikin Distilling Company on osa tamperelaista Pyynikin käsityöläispanimoa. Tislaustoiminta on aloitettu alkuvuodesta, ja Payday Craft Gin on tislaamon ensimmäinen tuote. Tislaamo työllistää tällä hetkellä kaksi henkeä.
Tislaus tapahtuu Pyynikin käsityöläispanimon mukaan perinteisellä amerikkalaisella 200-litraisella pannutislaimella, Pullotus, etiketöinti ja sinetöinti tehdään käsityönä.
– Tuntuu todella hienolta kun pitkään ja hartaasti käsityönä kehitetty gin saa heti kansainvälistä tunnustusta. Nöyräksi vetää. Suomalaisten alkoholijuomien viime vuosien kansainvälinen menestys kertoo, että meillä osataan tehdä korkealaatuisia juomia, arvioi tiedotteessa päätislaaja Samuli Peltonummi.