Myös Helsingin pörssin yhteenlaskettu vaihto laski 9,3 prosenttia vuodentakaisesta toukokuusta. Online-välittäjien kauppamäärät putosivat edelliskuusta euromääräisesti 34,5 prosenttia.
Koko pörssin osalta kauppamäärät laskivat euroissa 10,8 prosenttia.
Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät putosivat 7,0 prosenttia. Yksityissijoittajien kauppoja toteutettiin 20,7 prosenttia viime vuoden toukokuuta vähemmän. Koko pörssin kauppamäärät kasvoivat viime kuusta 7,9 prosenttia. Yksityissijoittajilla laskua oli 2,9 prosenttia.
– Sijoitusmarkkinoiden ajattoman nyrkkisäännön mukaan osakkeissa kannattaa pitää rahojaan loppusyksystä vappuun. Tänä vuonna moni kevensi osakepainoaan juuri toukokuussa, sillä suomalaisten piensijoittajien yhteenlasketut nettomyynnit kohosivat kuukauden aikana peräti 118 miljoonaan euroon, kertoo Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall.
Toukokuun myydyimpien osakkeiden kärjen valtasivat Fortum, UPM, Sampo, Konecranes ja Nordea. Näistä jokaista voi pitää vakaana osinko-osakkeena, joten alkuvuoden sijoitustrendiä kuvastaa teema ”ota osingot ja juokse”, luonnehtii Odenwall.
Hänen mukaansa suomalaisten piensijoittajien suhtautuminen Helsingin pörssin Kiina-sidonnaisten yhtiöiden osakkeisiin on kaksijakoinen.
– Toukokuun netto-ostetuin osake oli Kone, jota voi liiketoiminnan lukujen valossa pitää kotipörssin terävimpänä kärkenä Kiinassa liiketoimintaansa merkittävässä määrin harjoittavista yhtiöistä. Samaan aikaan toukokuun nettomyydyimpien osakkeiden listalle Kiina-sektorilta päätyivät Konecranes, Cargotec, Wärtsilä ja Metso. Tämä laaja myyntitrendi ja Koneen ostodominanssi jatkuivat jo toista kuukautta peräkkäin, analysoi Odenwall.
Vahvat osavuositulokset julkistaneet metsäyhtiöt saivat suomalaisilta piensijoittajilta erilaiset vastaanotot. Stora Enso nousi toukokuun toiseksi netto-ostetuimmaksi osakkeeksi, ja sitä seurasi Metsä Board kuukauden kolmanneksi netto-ostetuimpana osakkeena.
– UPM päätyi toukokuun toiseksi nettomyydyimmäksi osakkeeksi, mikä perustunee puolestaan erinomaisesti kehittyneeseen osakekurssiin ja piensijoittajien haluun kotiuttaa voitot tilille, toteaa Odenwall.