Pienituloisten sairausvakuutuksen päivärahamaksua kevennetään

Hallitus esittää työnantajien sairausvakuutusmaksuun alennusta.

Ehdotettu muutos on osa työmarkkinoiden keskusjärjestöjen tekemää kilpailukykysopimusta. Esitys liittyy valtion ensi vuoden talousarvioesitykseen. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina.

Lakia sovelletaan työnantajan sairausvakuutusmaksuun, joka perustuu vuonna 2017 ja sen jälkeen maksettavaan palkkaan.

Kaikkien työnantajien sairausvakuutusmaksua alennettaisiin esityksen mukaan ensi vuonna 0,94 prosenttiyksikköä. Seuraavana vuonna työnantajien sosiaaliturvamaksua alennettaisiin 1,00 prosenttiyksikköä.

Vuonna 2019 alennus olisi 1,04 prosenttiyksikköä ja 0,58 prosenttiyksikköä vuodesta 2020. Esityksen mukaan valtion rahoitusosuutta sairausvakuutuksen menoista korotettaisiin vastaavasti.

Kilpailukykysopimuksella työnantajien maksurasitusta siirretään palkansaajille, mutta samalla palkansaajien verotusta kevennetään. Veronkevennyksiä ei voida kohdentaa palkansaajille, jotka eivät maksa tuloistaan valtion- tai kunnallisveroa.

Tämän vuoksi hallitus esittää pienituloisten eli vain pientä palkkatuloa saavien päivärahamaksuun kevennystä, jolla hyvitettäisiin kilpailukykysopimuksen mukaisista sosiaalivakuutusmaksujen korotuksista aiheutuvaa nettotulojen laskua.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan kevennys toteutettaisiin siten, että alle 14 000 euroa vuodessa ansaitsevalta ei perittäisi päivärahamaksua. Arvioiden mukaan näin kompensoidaan kilpailukykysopimuksesta aiheutuvan alle 14 000 euroa vuodessa ansaitsevien maksurasituksen nousu.

Tästä aiheutuva rahoitusvaje rahoitettaisiin korottamalla valtion rahoitusosuutta sairausvakuutuksen menoista.

Lakia sovelletaan sairausvakuutuksen päivärahamaksuun, joka perustuu ensi vuonna ja sen jälkeen maksettavaan palkkaan.

Mainos