Kansanedustajat Atte Harjanne (vihr.) ja Heikki Vestman (kok.) vaativat ydinenergialainsäädännön päivittämistä. He haluavat Suomeen pieniä ydinvoimaloita, jotta päästöjä saataisiin vähennettyä. Ydinenergialainsäädännön edellinen kokonaisuudistus tehtiin vuonna 1988.
Työ- ja elinkeinoministeriön ydinenergialainsäädännön kehittämistä linjanneen työryhmän loppuraportti julkaistiin eilen. Kansanedustajat pitävät raporttia hyvänä pohjana uuden lainsäädännön valmistelulle.
-Päästöjen vähentäminen ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat nousseet energiapolitiikan keskiöön. Nyt on tärkeää mahdollistaa se, että uutta teknologiaa pystytään hyödyntämään tehokkaasti tulevina vuosina päästöjen vähentämiseksi. Esimerkiksi pienreaktoreissa on paljon potentiaalia, Harjanne sanoo tiedotteessa.
-Ydinenergia on lupaava ja järkevä keino teollisuuden ja lämmityksen päästövähennyksiin, esimerkiksi ydinkaukolämmön muodossa. On ratkaisevan tärkeää, että Suomi mahdollistaa investoinnit kustannustehokkaaseen ja päästöttömiin ratkaisuihin lähivuosina, kun ydinenergian käyttö kehittyy merkittävästi, Vestman kommentoi.
Harjanne ja Vestman jättivät vuosi sitten eduskunnassa toimenpidealoitteen ydinenergiasääntelyn uudistamiseksi siten, että kaupalliset edellytykset sarjatuotettujen, pienten modulaaristen reaktoreiden käyttöönottoon Suomessa paranevat merkittävästi nykyisestä.