Aivojen mikroverenvuodot yhteydessä ovat kognitiivisten mielentoimintojen heikentymiseen. Mikroverenvuodot ovat oireettomia ja ne havaitaan vain aivokuvauksissa, mutta ne on Duodecimin mukaan yhdistetty aiemminkin muun muassa dementiaan.
Nyt julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin mikroverenvuotojen vaikutuksia terveiden yli 45-vuotiaiden kognitiivisiin mielentoimintoihin ja dementiariskiin. Tutkijoilla oli käytössään magneettikuvaustiedot 3 300 osallistujan aivoista vuosilta 2005–2011. Seuranta kesti vuoteen 2013.
Osallistujat, joiden aivoissa oli jälkiä vähintään neljästä mikroverenvuodosta, pärjäsivät neurokognitiivisissa testeissä muita heikommin. Analyysin perusteella heidän muistinsa heikkeni seurannan aikana enemmän, minkä lisäksi heikkenivät myös monet muut kognitiiviset mielentoiminnot kuten tiedonkäsittelyyn ja motorisiin toimintoihin liittyvät taidot.
Myös dementiadiagnoosit olivat noin kaksi kertaa todennäköisempiä osallistujilla, joiden aivoissa oli vähintään neljä mikroverenvuotoa. Dementiaan sairastui 72 osallistujaa keskimäärin viiden vuoden seurannan aikana.
Mikroverenvuodot on yhdistetty dementiariskiin aikaisemminkin, minkä lisäksi ne liittyvät myös suurentuneeseen vaaraan sairastua vakavampiin aivoverenkiertohäiriöihin. Tutkimuksista on Duodecimin mukaan tosin vaikea päätellä, miltä osin sairastumisriskit ja heikentymät johtuvat mikroverenvuodoista ja miltä osin riskitekijöistä, jotka altistavat sekä mikroverenvuodoille että sairastumisille.
Tutkimus julkaistiin JAMA Neurology -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim