Pian voi tunnustamalla saada lievemmän rangaistuksen

Niin sanottu syytteestä sopiminen otetaan Suomessa käyttöön ensi vuoden alusta.

Syyteneuvotteluksi kutsutussa uudessa menettelyssä rikoksesta epäilty voi tunnustamalla saada lievemmän rangaistuksen.

Syyteneuvottelua voidaan käyttää rikoksissa, joista säädetty ankarin rangaistus on enintään kuusi vuotta vankeutta.

Syyteneuvottelua ei kuitenkaan sovelleta henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin tai seksuaalirikoksiin, esimerkiksi raiskauksiin tai rikoksiin, jotka kohdistuvat lapsiin.

Oikeusministeriön mukaan tavoitteena on tehostaa ja nopeuttaa erityisesti laajojen ja vaikeasti selvitettävien talousrikosvyyhtien käsittelyä.

– Menettely on tarkoitettu tapauksiin, joissa siitä voidaan arvioida olevan eniten hyötyä viranomaisresurssien järkevän kohdentamisen ja rikosasian joutuisan käsittelyn kannalta, ministeriö sanoo.

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa uudistukseen liittyvän lainsäädännön voimaantulo perjantaina.

Mainos