Pia Kauma: Rangaistuspolitiikan uudistuksille taattava resurssit

Kansanedustaja Pia Kauman (kok.) mukaan nyt on olennaista varmistaa, että välttämättömiin uudistuksiin löytyy riittävästi poliittista tahtoa kevään kehysriihessä.

Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) johdolla julkistettiin tiistaina muistio, jossa esitetään merkittäviä kiristyksiä muun muassa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettaviin rangaistuksiin. Kokonaan uutena rikosnimikkeenä väläytetään törkeää lapsen raiskausta, jonka rangaistusasteikko olisi 4-12 vuotta vankeutta.

Pia Kauma sanoo olleensa pitkään huolissaan liian löyhistä tuomioista, joita on nähty erityisesti lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa.

– Nyt esitetyt muutokset veisivät rangaistuspolitiikkaa enemmän yleistä oikeustajua vastaavaan suuntaan. Kansalaisten luottamusta oikeusjärjestelmää kohtaan on vahvistettava. Hienoa nähdä vihdoinkin konkreettisia toimenpiteitä asiassa, josta lähes kaikki puolueet ovat puhuneet, kiittelee Kauma oikeusministerin avausta.

Hänen mukaansa nyt on olennaista varmistaa, että välttämättömiin uudistuksiin löytyy riittävästi poliittista tahtoa kevään kehysriihen yhteydessä.

– Rangaistuspolitiikan uudistustarpeet ovat kokonaisuus, josta etenkin hallituksen keskuudessa on tähän saakka vallinnut selkeä yksimielisyys. Kehysriihen lähestyessä tulee varmistaa, että näille uudistuksille löydetään myös tarvittavat resurssit. Rangaistusten koventaminen nostaa kustannuksia, mutta nyt on korkea aika siirtyä puheista toimenpiteisiin, Kauma vaatii.

Mainos