Valokuva peukkua näyttävästä Rammsteinin Till Lindemannista otettiin Moskovassa yhtyeen keikan jälkeen. Miehellä oli yllään t-paita, jossa pääkallon kuva.
Venäläisissä tiedotusvälineissä on kuitenkin kiertänyt photoshopattu kuva. Siinä Lindemannin t-paidassa onkin presidentti Vladimir Putinin kuva.
Deutsche Wellen mukaan myös Lindemannin sanomisia on vääristelty Venäjällä. Hänen väitetään sanoneen, ettei Angela Merkelillä ole sellaista suosiota kuin Putinilla, jota artisti olisi sanonut vahvaksi johtajaksi eikä marionetiksi. Lindemann kuitenkin toteaa, ettei anna poliittisia lausuntoja.
Jotkut venäläislehdistä ovat julkaisseet oikaisuja. Till Lindemannin kerrotaan palkanneen juristit hoitamaan asiaa.
Rammsteinin on määrä esiintyä lauantaina Seinäjoen Provinssissa Suomen kaikkien aikojen isoimmassa festivaalishowssa.
Sputnik Deutschland kertoi perjantaina, että photoshopattu valokuva oli tarkoitettu ”yksityiseen käyttöön” ja oli julkaistu vahingossa.