[rev_slider alias=”populistit” mode=”header”][/rev_slider]Sami Kilpeläinen oli 18-vuotias, kun hän liittyi keskustaan. Elettiin 1990-luvun puoliväliä. Häneen vetosivat alkiolaisuus, maakuntien asia ja tietenkin Urho Kekkonen. Puoluevalinta oli siksikin luonteva, että Kilpeläinen oli maitotilallisen poika.
2010-luvun alkuun mennessä tila oli siirtynyt Kilpeläiselle itselleen ja hän oli luopunut lehmistä. Jotain muutakin muhi mielessä: keskusta ei tuntunut enää kodilta.
– Keskusta etääntyi niistä arvoista, joiden nimeen se vannoi.
Kilpeläinen pyrki keskustan puoluesihteeriksi kesällä 2016, mutta ei tullut valituksi. Puoluekokouksen jälkeisinä kuukausina hän arvosteli puoluetta terävästi blogeissaan.
Kun keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen perusti kansalaispuolueen vuonna 2016, uusi liike alkoi houkuttaa Kilpeläistä. Se tuntui edustavan ”aitoa” keskustalaisuutta eikä vapaamielistä markkinatalousajattelua, josta hän nykykeskustaa syyttää.
Kilpeläinen lähti mukaan kansalaispuolueen toimintaan, ja kesällä 2017 hänet valittiin jo sen puheenjohtajaksi.
Kilpeläinen ei ole ainoa pettynyt keskustalainen, onhan kansalaispuolueen varapuheenjohtaja Piia Katteluskin entinen keskustalainen. Kilpeläinen sanoo, että heitä yhdistää maakuntien puolustaminen.
– Keskustassa on paljon tällaista maalaisliittolaista väkeä, joka on arvoiltaan maakuntamyönteisempi. Sen porukan ääni ei ole pitkään aikaan kuulunut keskustassa.
Kansalaispuolue on perustanut paikallisosaston kaikkiin 12 vaalipiiriin, ja osa aktiiveista on entisiä keskustalaisia. Aktiiveja on tullut muistakin liikkeistä, kuten kristillisistä, perussuomalaisista ja itsenäisyyspuolueesta.
Vaikuttaa siltä, että kansalaispuolue kalastelee ennen kaikkea keskustan vesillä. Tätä Kilpeläinen ei kuitenkaan sano suoraan. Hän toteaa, että ”kansalaiset” saa kannatusta myös kaupungeista.
– Kansalaispuolue vetoaa niihin ihmisiin, jotka eivät pidä elitistisestä politiikan teosta.
Väyrynen on ollut kansalaispuolueen kirkkain tähti. Ilman häntä on vaikea kuvitella, että puolue menestyisi.
Siksi olikin yllättävää kuulla helmikuun lopussa, jolloin Nykypäivä haastatteli Kilpeläistä, miten vahvasti tämä arvosteli Väyrystä. Kilpeläinen totesi, että Väyrysen osallistuminen keskustan puheenjohtajakisaan on ”täysin Väyrysen oma hanke”, jolla ei ole mitään tekemistä kansalaispuolueen kanssa.
Neljä päivää myöhemmin Kilpeläisen puheet saivat selityksen: kansalaispuolue erotti Väyrysen ja teki tutkintapyynnön, jossa epäiltiin tämän käyttäneen väärin puolueen varoja.
Väyrynen vastasi nimittämällä puolueelle uuden puheenjohtajan ja erottamalla Kilpeläisen. Väyrynen teki myös tutkintapyynnön, jossa epäiltiin Kilpeläistä kunnianloukkauksesta.
Kiistan takana on useita seikkoja. Ensinnäkin kansalaispuolueen virallinen johto harmistui siitä, että Väyrynen kävi presidentinvaalikampanjaa ilman puolueen tunnuksia.
Toiseksi Väyrynen oli luvannut olla kansalaisten pääministeriehdokas ensi vuoden eduskuntavaaleissa, mutta lähtikin tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta – kertomatta asiasta kansalaispuolueen johdolle.
Kolmanneksi Väyrynen yrittää maksattaa presidentinvaalilaskujaan kansalaispuolueella 38 000 euron edestä. Näin asia ainakin koetaan kansalaispuolueessa, eikä Kilpeläisen edustama puoluejohto halua, että puolueen varainkeruun hedelmät valuvat Väyrysen taskuun.
Nykypäivän mennessä painoon kansalaispuolueella oli kaksi puoluehallitusta, jotka syyttivät toisiaan laittomuuksista. Väyrynen on nostanut Kilpeläisen toimia vastaan kanteen ja yrittää saada tämän pois puoluejohtajan paikalta.
[rev_slider alias=”kansalaispuolue”][/rev_slider]
Kansalaispuolue ilmoittaa tavoittelevansa itsenäistä Suomea, vakautta ja luottamusta lähialueilla, köyhyyden ja poistamista. Se haluaa pysäyttää massamaahanmuuton.
Ennen kaikkea kansalaispuolue haluaa parantaa maakuntien asemaa.
Tässä mielessä se on yhden asian liike, arvioi Helsingin yliopiston valtio-opin lehtori Emilia Palonen.
Onko kansalaispuolueella tulevaisuutta ilman Väyrystä?
– Tuskin. Ei ole potentiaalia. Kansalaispuolue on ihan marginaalinen. Nyt siitä uutisoidaan, mutta se saa ehkä turhaakin huomiota, Palonen sanoo.
Potentiaalia toki on, löytyyhän maakunnista paljon tyytymättömyyttä. Palosen mukaan sateenkaarihallituksen aikana 2011–2015 maaseutu unohdettiin, joten ihmiset äänestivät keskustaa ja perussuomalaisia. Odotukset olivat korkealla.
– Mitä he saivat? Maakunnat eivät saa mitään, mutta maakuntien herrat saavat uuden hallinnon. Sote uhkaa jopa heikentää palveluja, Palonen sanoo.
Nyt tämä maakunnissa piilevä tyytymättömyys pitäisi kanavoida johonkin uuteen liikkeeseen, mutta kansalaispuolueesta ei ole kanavaksi, ei ainakaan ilman Väyrystä.
Kansalaisten nykyjohto ei pysty innostamaan maakuntien vähäosaisia samalla tavalla kuin Väyrynen. Palonen löytää näille vähäosaisille vaihtoehdon yllättävältä suunnalta.
– Vastaus voisi olla vihreät. Heidän track recordinsa on ohut, mutta he eivät ole ryvettyneet. Riippuu vihreiden puheenjohtaja Touko Aallosta, voiko hän houkutella näitä (tyytymättömiä) taakseen.
Kilpeläinen itse on toista mieltä kansalaispuolueen mahdollisuuksista.
– Puolue ei enää nojaa Väyryseen. Moni tuli tähän Väyrysen mukana, mutta nyt heitä kiinnostavat vanhat arvot ja uudenlainen tapa tehdä politiikkaa.
Kilpeläinen kertoi helmikuun alussa puolueen tiedotustilaisuudessa, mihin arvoihin kansalaispuolue nojaa. Ne ovat koti, uskonto ja isänmaa.
Tämä tuttu kolminaisuus löytyy monesta paikasta. Ne mainitaan muun muassa kansanedustaja Simon Elon (sin.) kotisivuilla. Pastorin poika Elo ilmoittaa siellä olevansa arvokonservatiivi, tosin ”vahvasti uudistusmielinen”, mikä tuo kiintoisan ristiriidan hänen persoonaansa (konservatismihan tarkoittaa muutoksen vastustamista).
Elo toimii Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Hän myöntää, että jotkut sinisten tavoitteet menevät päällekkäin kansalaispuolueen kanssa.
– Yhteistä meillä on EU-kriittisyys, ja maan hallituksessa katsomme kansallista etua. Emme ole EU-vastaisia, Elo kuvaa puolueen linjaa.
Siniset lohkesi viime kesänä perussuomalaisista. Elo sanoo, että sinisten ansiosta hallitus pysyi pystyssä. Häntä harmittaa, että puoluetta ei juuri kiitellä tästä teosta.
– Minua huvittaa, että Elina Lepomäkeä (kok.) tituleerataan rohkeaksi, koska hän sanoo, että sote pitää peruuttaa. Me pelastimme hallituksen, mutta kolumnistit eivät edes huomaa.
Kesäkuussa uuden ryhmän tulevaisuus näytti epävarmalta. Puoluetuki jäi vanhaan puolueeseen. Ei ollut tiedossa, kuinka moni liittyy sinisiin. Kannatus piti lähteä rakentamaan tyhjästä.
Elo sanoi silloin, että hän saattaa olla tekemässä poliittista itsemurhaa.
Nyt mieliala on kohonnut.
– Ainakin tällä hetkellä itsemurha on lykkääntynyt.
Siniset on saanut pystytettyä piiritoimistot koko maahan. Suomen kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa istuu 60 valtuutettua. Eduskunnassa on 19 kansanedustajaa ja hallituksessa neljä ministeriä.
– Onhan meillä lähtöasetelma parempi kuin muilla uusilla puolueilla, Elo sanoo.
Kannatus mataa silti puolessatoista prosentissa. Se ei tietenkään ole ihme, sillä kun Timo Soini (sin.) aikoinaan nosti perussuomalaiset isoksi puolueeksi, aikaa kului 15 vuotta. Siniset elää vasta ensimmäistä vuottaan.
Elo tunnustaa, että rivikansalaisten on vaikea erottaa perussuomalaisia ja sinisiä toisistaan.
– Tämän huomaa, kun juttelee sukulaisille, jotka eivät ole lähellä politiikan kuplaa. He saattavat kysyä, että kummassa porukassa sinä taas olitkaan.
Soinikin kuulemma saa edelleen postia, jossa häntä kutsutaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi.
Soinille on veikkailtu suurlähettilään pestiä, jonne hän voisi lähteä lepäämään taisteltuaan vuosikymmeniä paikastaan Suomen poliittisella kartalla. Perussuomalaisten halkeaminen saattaa estää tämän suunnitelmaan, koska siniset tarvitsevat Soinia ääniharavakseen.
Elo sanoo, että viime kesänä Soini ja moni muu ex-perussuomalainen kulki siipi maassa, mutta nyt into alkaa palailla. Elon mukaan Soini lähtenee ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin.
– Mitä olen Soinin kanssa keskustellut, niin on todennäköisempää, että hän on ehdolla kuin että ei ole, Elo sanoo.
[rev_slider alias=”siniset”][/rev_slider]
Elo sanoo, että siniset ovat ”positiivisia populisteja”; he eivät hae negatiivista vastakkainasettelua. Hänen mielestään siniset kantaa edelleen vanhaa smp:läistä perintöä, joka on päivitetty nykyaikaan.
– Modernilla puolueella ei voi olla samaa linjaa, mutta sama henkinen eetos on.
Jos SMP piti pienviljelijöiden puolta, siniset tekee saman ”kakuntekijöille”. Termi pitää sisällään pienyrittäjiä ja duunareita, Elo toteaa.
– Heille pitää jäädä oikeudenmukainen osa rahasta, ettei valtio tule siihen väliin.
Emilia Palosen mukaan siniset on kuitenkin kulkenut kauas Veikko Vennamon smp:läisestä perinteestä. Se on muuttunut maaseudun pienviljelijöiden puolueeksi epämääräiseksi kaupunkilaisten liikkeeksi. Puolueen linja jää epäselväksi.
– Mitä siniset edes ajaa? Asioita, joita sen omat kannattajatkaan eivät ole halunneet, Palonen arvioi.
Siniset listaa tavoitteitaan kotisivuilla näin: itsenäinen maa, perhearvot, luonnonvarat suomalaisille, matalat verot, Suomen etu, pois pakkoruotsista ja maahanmuuttopolitiikka EU:sta kotimaahan päätettäväksi.
Helmikuussa sinisten puheenjohtaja Sampo Terho ehdotti, että ansiosidonnainen työttömyysturva ulotettaisiin kaikkiin työttömiin. Tällä hetkellä sitä maksetaan vain niille, jotka kuuluvat ammattiliittoon.
Terho suututti ay-väen, koska ehdotuksen toteutuminen saattaisi vähentää työntekijöiden haluja liittyä ay-liittoon.
Palonen epäilee, että siniset eivät pelkää menettävänsä ay-henkisiä äänestäjiä. Ehdotus kuitenkin tuottaa vastakkainasettelua ja korostaa monen liiton jäsenenkin kokemaa ay-eliitin etääntymistä työntekijöistä.
– Ehdotus saattaa resonoida pienen ihmisen asialle.
Silti siniset on Palosen mielestä populistipuolue, jolta puuttuu populistinen retoriikka.
– Ilman sitä populistipuolue on aika kuollut.
Ellei sinisten kannatus vaalien lähestyessä nouse, Palonen arvelee, että jotkut alkavat harkita loikkaamista keskustaan tai kokoomukseen.
– Jos Soinia korvaavaa hahmoa ei löydy, he alkavat tehdä riskiliikkeitä.
Palonen sanoo, että menestyäkseen siniset tarvitsee johtajan, joka vetoaa suuriin joukkoihin. Johtajalla täytyy olla jalat mullassa ja hänen täytyy saada puheeseensa ”emotionaalista panosta”.
Sampo Terho ei Palosen mielestä täytä näitä vaatimuksia, vaikka onkin sinänsä taitava poliitikko. Nyt hän jää teknokraatiksi, joka ei pysty houkuttelemaan massoja taakseen.
Suomalaisessa politiikassa vaikuttaa yksi henkilö, joka sopisi tehtävään: Paavo Väyrynen.
Palosen mukaan Väyrysen jalat ovat riittävän syvällä mullassa. Sinisissä Väyrynen voisi houkutella tyytymättömiä läpi puoluekentän. Jättikannatusta tuskin voisi silloinkaan odottaa – Väyrystähän äänesti presidentinvaalissa vain runsaat kuusi prosenttia – mutta juuri nyt sinisten kannatus laahaa alle kahdessa prosentissa.
Kovin todennäköiseltä Väyrysen loikka ei tunnu.
– Taitaa olla liian myöhäistä, jos ajattelee, mitä kansalaispuolueessa on tapahtunut, Palonen sanoo.
Simon Elo puhuu siis kakuntekijöistä. Sattumaa tai ei, mutta perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja Juho Eerola käyttää samaa sanaa, kun hän puhuu oman puolueensa kannattajista. Eerola lukee kakuntekijöihin vaikka baarinpitäjät ja viittaa selkänsä taakse tiskille helsinkiläisessä ravintolassa.
– Äänestäjämme on raskaan työn raataja, joka tuottaa veroeuroja tälle maalle mutta ei ole hirveän monta kirjaa elämässään lukenut, Eerola sanoo.
Kun perussuomalaiset viime kesänä hajosi kahtia, hajosi myös monta ihmissuhdetta puolueen sisällä. Eerola sanoo, että joidenkin sinisten kanssa hän on pysynyt hyvissä väleissä, mutta joitakin hän pitää alhaisina.
Hänen mielestään jokainen sininen pääsi kolme vuotta sitten eduskuntaan perussuomalaisten nykyisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kirjoittaman maahanmuutto-ohjelman ansiosta. Joku tienasi itselleen rahaakin myymällä Halla-ahon kirjaa mutta loikkasi silti sinisiin.
Siniset on Eerolan mukaan kevytversio perussuomalaisista, aatteensa myynyt joukko, joka hamuaa vain titteleitä.
– Se on reikäleipä ilman leipää.
Antipatioita esiintyy toiseenkin suuntaan. Sinisten Simon Elo löytää nopeasti runsaasti moitittavaa entisestä puolueestaan, jonka hän katsoo muuttuneen äärioikeistolaiseksi liikkeeksi. Hän kertoo ”etnonationalistien” tilaisuuksista, johon tulee white power -puhujia Euroopasta ja Yhdysvalloista, ja väittää, että perussuomalaiset ovat mukana järjestämässä niitä.
Eerola katsoo, että sinisistä ei ole eduskuntavaaleissa vastusta perussuomalaisille. Hän ennustaa, että siniset saa koko maassa korkeintaan yhden kansanedustajan, muut putoavat.
– Ellei käy niin, että kristilliset ovat jossain niin hölmöjä, että menevät tekemään vaaliliiton.
Itsevarmasti Eerola sanoo, että perussuomalaisten kannatus kohoaa yli kymmenen prosentin. Hän muistuttaa, että Laura Huhtasaari (ps.) sai presidentinvaaleissa melkein seitsemän prosentin kannatuksen.
– Häntä äänestivät meidän die hard -fanit, eli vähintään sama määrä tulee eduskuntavaaleissa.
Kotkalainen Eerola on ehdokkaana Kaakkois-Suomen vaalipiirissä. Halla-ahon hän odottaa asettuvan ehdolle Helsingissä. Entä Huhtasaari? Onko hän ehdolla eduskunta- vai EU-vaaleissa?
– Niin vai molemmissa? Hänet valitaan melko varmasti sinne, minne hän haluaa mennä, Eerola pyörittelee.
[rev_slider alias=”perussuomalaiset”][/rev_slider]
Eerola arvioi, että presidentinvaaleissa Huhtasaaren kannatusta söi Paavo Väyrysen saama suurehko äänimäärä. Ilman Väyrystä kaikki EU-vastaisten äänet olisivat kanavoituneet Huhtasaarelle.
Eerola katsookin, että Väyrysen johtamana kansalaispuolue uhkaa perussuomalaisia enemmän kuin siniset. Väyrysen johdolla puolue voisi saada 5–10 kansanedustajaa, Eerola laskee.
– Jossakin vaalipiireissä, kuten Savo-Karjalassa ja Lapissa, se olisi voinut syödä meidän potentiaaliamme.
Mutta jos kansalaispuolueen hajaannus jatkuu, perussuomalaisiin kohdistuva uhka pysyy pienenä.
Kansalaisista ja perussuomalaisista löytyy paljon yhteistä. EU-vastaisuus on suunnilleen yhtä vahvaa, ja kansalaispuolue vastustaa maahanmuuttoa melkein yhtä lujasti kuin perussuomalaiset. Kolmas yhdistävä seikka on Suomen Venäjä-suhde.
Kansalaispuolueen Kilpeläinen siteeraa Kekkosta ja sanoo, että Suomen täytyy säilyttää hyvät suhteet länteen ja itään. Hän tuomitsee Krimin valtauksen, mutta ei pidä sitä esteenä pakotteiden purkamiselle.
– Emme hyväksy laitonta voimankäyttöä, mutta realismiin kuuluu, että tehdään tervettä yhteistyötä.
Eerolakin kannattaa pakotteiden purkamista. Hän sanoo, että muut EU-maat kiertävät niitä joka tapauksessa, mutta luterilainen Suomi vain ampuu itseään jalkaan.
– Jos kasvua haetaan, sitä saa Venäjältä. Pakotteet ovat huonoja meille.
Kilpeläisen tavoin Eerola tuomitsee Krimin valtauksen, mutta on silti valmis hyväksymään sen osana Venäjää.
– Venäjä teki väärin, mutta niitten alueitten (Itä-Ukrainan) kansalaisten oma näkemys pitäisi ottaa huomioon. He kuuluisivat mieluummin Venäjään kuin Ukrainaan.
Eerola hakee, ehkä hieman erikoisella tavalla, vertailukohtaa Suomen historiasta.
– Silloin kun Venäjä, tai Neuvostoliitto, vei meiltä Karjalan ja yhteyden Jäämerelle, ei asetettu mitään pakotteita. Silloin aloitettiin idänkauppa. Oliko haittaa siitä?
Eerola antaa lausuntonsa ulkopoliittisesti herkkänä hetkenä. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on samana päivänä ilmoittanut, että Venäjä ei ole sekaantunut vakoojan murhaan Britanniassa, kuten Britannia väittää. Päivää myöhemmin Lavrovin tiedottaja sanoo, että Britannian ei kannattaisi uhkailla ydinasevaltiota.
Perussuomalaisista löytyy Eerolan mukaan toisenkinlaisia Venäjä-näkemyksiä.
– Minä olen tässä kysymyksessä poikkeuksellisen Venäjä-myönteinen jopa perussuomalaisissa. Meidän puolueestamme löytyy myös ”ryssävihaa”, jos näin voi sanoa.
Emilia Palosen mielestä perussuomalaisten menestys riippuu siitä, kuinka suurena puheenaiheena maahanmuutto pysyy. Juuri nyt julkinen keskustelu pyörii sote-uudistuksen ja työttömien aktiivimallin ympärillä, joissa perussuomalaiset jäävät muiden jalkoihin.
Palonen huomauttaa, että mitä enemmän hallitus vaatii leikkauksia ja puhuu asioista, joihin meillä ei ole varaa, sitä vahvemmiksi kasvaa maahanmuuttovastainen liike. Ihmiset näet ajattelevat, että jos meillä ei ole varaa mihinkään, miten meillä olisi varaa ottaa vastaan maahanmuuttajia.
– Ymmärrän, että tämä on ollut poliittisesti tehokasta vasemmistoa vastaan, mutta siitä voi seurata sivupolkuja, jotka varastavat koko show’n. Tämä kannattaa kokoomuksenkin muistaa.
Hänen mielestään hallitus voisi luoda ”feelgoodia” ja muistuttaa, että pahin taantuma on ohi. Entinen kokoomusjohtaja Jyrki Katainen oli taitava juuri tällaisen myönteisen tunteen luomisessa, ja siihen perustui hänen menestyksensä, Palonen arvioi.
Perussuomalaisten menestys riippuu myös liikkeen johtajasta, ja Halla-aho onkin Palosen mielestä osoittautunut omalla tavallaan karismaattiseksi.
– Hän on polkupyöräilevä populisti ja häneen voidaan liittää tavallisen vihervassariperheen asioita. Hän on samaan aikaan tavis ja kovis. Kiinnostava jännite on politiikassa tärkeää, ja aviottomat lapset vain lisäävät tätä jännitettä.
Halla-aholla on tiettävästi yksi avioton lapsi.
Keskusta kokoontuu kesäkuun toisena viikonloppuna Sotkamoon. Puolueväki päättää, johtaako puoluetta jatkossakin Juha Sipilä, vai palaako Väyrynen 28 vuoden tauon jälkeen tälle paikalle. Merkit viittaavat siihen, että Sipilä jatkaa.
Kokouspaikan liepeillä nähtäneen myös kansalaispuolueen Sami Kilpeläinen. Hänen kotitilansa sijaitsee sopivasti juuri Sotkamossa. Vanhoja tuttuja keskusta-ajoilta tullee vastaan.
– Väistämättä taajamassa näkee näitä ihmisiä, ja kaupassa törmää. Majoitusta en tarvitse, hän naurahtaa.
Tuleeko Kilpeläiselle koti-ikävä vanhaan puolueeseen? Vetoavatko häneen Sipilän kuusi vuotta vanhat vaalisanat: ”on kotiintulon aika”? Saa nähdä.