Petteri Orpo Sauli Niinistöstä: Rosoinen, mystinen, omistautuva, johtaja

Kokoomusjohtajan mukaan Suomen johdossa tarvitaan vahvaa ulko- ja turvallisuuspoliittista osaamista.

Helsingissä koolla ollut kokoomuksen puoluevaltuusto käsitteli presidentinvaaleja. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi puheessaan, että ”erityisesti tässä ajassa Suomen johdossa on oltava vahvaa ulko- ja turvallisuuspoliittista osaamista”.

– Sitä tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä on, Petteri Orpo sanoi valtuutettujen aplodeeratessa.

Hänen mukaansa suomalaiset jakavat tämän näkemyksen selvästi. Sauli Niinistö on Petteri Orpon mukaan ”kulkenut pitkän tien kokoomuksen puheenjohtajasta, arvostetusta valtiovarainministeristä ja eduskunnan puhemiehestä tasavallan presidentiksi”.

– Minä näen presidentti Niinistössä paljon samaa Saulia kuin aina ennen. Hän on hieman etäinen, hänessä on rosoisuutta, ehkä vähän mystiikkaakin. Hänessä on aivan valtavasti karismaa. Niinistön kyky perehtyä asioihin ja omistautua näille asioille on hämmästyttävää. On ollut ilo seurata ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenenä hänen työskentelyään lähemmin, sitä paneutumisen määrää, joka hänellä on työtehtäviensä hoitamiseen.

– Tärkeiksi kokemistaan asioista hänellä on vahvat mielipiteet. Eikä hän niitä myöskään ujostele tuoda julki – jos olette huomanneet. Presidentti Niinistö ei epäröi johtaa.

Elämä ja kokemus ovat Orpon mukaan tuoneet Niinistöön ”uusia sävyjä. Hän on pohdiskelija”.

– Sauli Niinistö ei ole vain vahva ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaaja. Hän on myös arvojohtaja meille suomalaisille. Ja arvonsa Niinistö on näyttänyt myös tekoina.

Orpo viittasi Sauli Niinistön mukana oloon 2007 perustetussa Tukikummit-säätiössä, joka tavoittelee yksin jäämisen ja tarkoituksettomuuden poistamista nuorten elämästä.

– Hän on väsymätön kohtuullisuuden yhteiskunnan puolestapuhuja. ”Jos haluamme säilyttää jonkinlaista kohtuullisuutta, tulee vastustaa ahneutta”, Niinistö on sanonut.

Kohtuullisuudesta presidentti on kokoomusjohtajan mukaan pitänyt kiinni myös omalla kohdallaan.

– Suomen luonnosta Niinistö on kiinnostunut ja sitä hän kunnioittaa. Heinäkuussa 2015 yllättyivät Yleisradion Luonto-Suomen toimittajat: Saulia Naantalista askarrutti kovasti keltainen kukka. Se vahvistui sitten radio-ohjelmassa palsternakaksi.

Poimintoja videosisällöistämme

Orpo siteerasi Niinistön puheenvuoroa, jossa tämä totesi, ettei tunne yhtään suomalaista, jolle luonto olisi vieras tai vailla merkitystä.

– Meidän kokoomuslaisten on helppo asettua presidentti Niinistön viestien tueksi. Ne ovat samoja, joita olemme itse nostaneet esiin.

– Kansanliikkeen ehdokkaaksi asettuminen oli istuvalle presidentille hyvin luonteva ja järkevä ratkaisu. Aivan yhtä luontevaa on, että meidän paikkamme on Niinistöä tukevassa kansanliikkeessä, Petteri Orpo sanoi.

Orpo esitti puoluevaltuustolle, että ”asetumme kansanliikkeen ehdokkaan, tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudelleenvalinnan tueksi”. Puoluevaltuusto päätti esityksen mukaisesti.

Valtuustolle näytettiin myös video Sauli Niinistöstä. Finlandia-hymnin säestämällä videolla hänestä käytettyjä termejä olivat vastuunkantaja, johtaja, yhdistävä, kohtuullinen ja keskustelija.

LUE MYÖS:
Sauli Niinistö sähköpostissaan: Vaaleja ei ole käyty eikä ratkaistu
Sauli Niinistön kampanjan mainosbudjetti puolittuu edellisvaaleista

Mainos