Verkkouutiset

Petteri Orpo sanoi sen suoraan: En toivo Donald Trumpin voittoa

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo pelkää Yhdysvaltojen presidentinvaalikamppailun lisäävän vapaakaupan ja kansainvälisyyden vastaisuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Sanon suoraan sen, että en henkilökohtaisesti toivo [Donald] Trumpin voittoa. Maailma on jo niin kovassa myllerryksessä, että tarvitsemme vakautta, emme lisää epävarmuutta, Petteri Orpo sanoi suurlähettiläspäivillä pitämässään puheessa.

– Oma pelkoni on, että vaalikampanjan kärjistynyt keskustelu ruokkii vapaakaupan ja kansainvälisyyden vastaisuutta tavalla, joka johtaa Yhdysvaltojen globaalin roolin pienenemiseen. Toivottavasti pelkoni on turha, koska Suomen kaltainen maa tarvitsee Yhdysvaltoja tuomaan vastapainoa epädemokraattisen maiden vallan kasvulle, Orpo sanoi.

Hän vetosi voimakkaasti kaikkiin politiikassa, talouselämässä, mediassa tai yliopistoilla vaikuttaviin ihmisiin tulemaan esille ja puolustamaan avoimuutta ja kansainvälisyyttä.

– Perustellaan kantamme osoittamalla, että sisäänpäin käpertyminen olisi Suomelle sekä taloudellisen että henkisen näivettymisen tie, Orpo sanoi.

Hänen mukaansa Suomi on puolensa valinnut:

– Suomi on erottamaton osa liberaaliin demokratiaan ja avoimeen markkinatalouteen pohjautuvaa läntistä maailmaa, Orpo sanoi.

Vaikka Suomi ei kuulu puolustusliittoihin, Orpo muistutti, että Suomi ei ole puolueeton.

– Tiivistämme yhteistyötämme kaikkien läntisten kumppaneidemme kanssa Ruotsista Yhdysvaltoihin, Orpo sanoi.

Hänen mielestään ”flirttailu rajojen sulkemisella tai erolla EU:sta on vahingollista”. Siitä huolimatta niiden näkemyksiä, joiden mielestä kansainvälisyys ja avoimuus ovat uhka, ei pitäisi aliarvioida.

– Kun puolustamme kansainvälisyyttä ja avoimuutta, ei tehdä sitä virhettä, että ylenkatsoisimme niiden ihmisten huolia, jotka ovat eri mieltä. Se vain ruokkisi ihmisten vieraantumista ja vahvistaisi populistisia liikkeitä. Sen sijaan meidän on perusteltava, miksi Suomen hyvinvointi tarvitsee kansainvälisyyttä, Orpo sanoi.

Hän lupasi tehdä kaikkensa Suomen talouden kääntämiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)