Petteri Orpo: Populistien lupaamat ratkaisut ovat vääriä

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan kansainvälinen yhteistyö tarvitsee puolustajiaan.

Petteri Orpo kertoo Facebookissa osallistuneensa Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n vuosikokouksiin Washingtonissa perjantaina ja lauantaina ja tavanneensa muun muassa Kiinan valtiovarainministerin, Maailmanpankin pääekonomistin, Yhdysvaltain varavaltiovarainministerin ja IMF:n euroalueen osaston johtajan.

Orpon mukaan lähes kaikkien talousjohtajien kanssa käydyissä keskusteluissa nousi esiin muutamia vakavia huolia.

– Maailmantalous kasvaa hitaammin kuin aikaisemmin. Talouskasvun hedelmät jakaantuvat epätasaisesti – eli monessa mielessä epäreilusti. Vapaakauppa ja kansainvälinen yhteistyö ovat vastatuulessa. (Donald) Trumpin ja Euroopan monien populistipuolueiden korkea kannatus on osoitus siitä, että liian monet länsimaissa kokevat olevansa globalisaation häviäjiä. Brexit on näiden haitallisten voimien tähän mennessä selkein seuraus, kokoomusjohtaja kirjoittaa.

Petteri Orpon mukaan sisään- ja taaksepäin katsovien populistien lupaamat ratkaisut ovat vääriä.

– Kelloa ei voi eikä pidä siirtää taaksepäin. Edistys perustuu muutokseen ja siihen sopeutumiseen, ei sen vastustamiseen ja syntipukkien etsimiseen, hän toteaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Hän muistuttaa, että nykyajan suurimmat ongelmat ovat kaikki kansainvälisiä.

– Esimerkiksi ilmastonmuutos, massamuuttoliike, terrorismi, veronkierto, köyhyys, kyberrikollisuus ja talouskasvun puute vaikuttavat koko maailmaan. Tämän takia myös ratkaisut voivat löytyä vain kansainvälisestä yhteistyöstä. Se tarvitsee nyt kipeästi puolustajiaan, Orpo kirjoittaa.

Hän toteaa, että suoraselkäisessä kansainvälisen yhteistyön puolustamisessa ei ole mitään sinisilmäistä.

– Se ei tarkoita suurten armoille antautumista tai oman kansan etujen hylkäämistä. Se tarkoittaa vastuullista ratkaisujen etsimistä, terve järki koko ajan mukana pitäen.

Hän sanoo olevan totta, että globaalitalouteen liittyy paljon ongelmia, kuten ympäristön tuhoaminen ja valtavat kansainväliset tuloerot – mutta vastauksen pitää olla näiden ongelmien korjaaminen, ei koko järjestelmän rikkominen.

– Suomi on globalisaation suurimpia hyötyjiä. Elintasomme perustuu vientiin. Tämän vuoksi juuri meidän kaltaisella pienellä taloudella on eniten hävittävää, jos maailma ajautuu kohti suljetumpaa tulevaisuutta, Orpo sanoo.

Mainos