Verkkouutiset

Vasemmalta Annika Saarikko ja Petteri Orpo. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Petteri Orpo: Näin keskusta on yhä tuomassa maakuntaveroa

Annika Saarikon mukaan tulevaisuudessa vero on "niin kuin toinen tarina".

Turun Sanomien aluevaalipaneelissa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi jälleen, että hän ehdottomasti vastustaa maakuntaveroa. Tällä kertaa keskusteluun asiasta tuli keskustaa koskeva uusi piirre.

– En hyväksy maakuntaveroa, koska meille tulisi kolmas verotuksen taso. Sinne kuitenkin jäisi valtionosuusjärjestelmä, ja meillä on kuntaverotus ja kuntien valtionosuusjärjestelmä, ja valtionverotus. Siitä tulisi hyvin sekava kokonaisuus, Petteri Orpo sanoi.

– Sen lisäksi olen aivan varma, että palkansaajan ja eläkkeensaajan verotus kiristyisi. Eli en kannata tätä missään tapauksessa.

Orpon mukaan asian valmistelu hallituksessa on todella sekavaa. Hän viittasi paneelissa mukana olleisiin vasemmistoliiton puheenjohtajan opetusministeri Li Anderssoniin, joka sanoi verosta sovitun ja sitä koskevan valmistelun jatkuvan – ja valtiovarainministeri keskustajohtaja Annika Saarikkoon ”joka on sanonut että ei”.

– Mutta toisaalta keskusta sanoo, että jos sitten jatkossa siirretään lisää tehtäviä maakunnille, niin sitten vero. Vastustan ehdottomasti myös sitä. Ei lisää tehtäviä. Tämä on sote-ratkaisu, eikä siinäkään tilanteessa verotusta, Orpo linjasi.

Annika Saarikko totesi vastauksessaan, että uutta verotuksen tasoa ei nyt tarvita eikä komitea kannattanut asiaa.

– Se mitä keskusta on sanonut tulevaisuudesta on niin kuin toinen tarina, Annika Saarikko kuitenkin avasi.

– Meidän arvojen mukaista on se, että asioista tiedetään parhaiten paikallisesti ja maakunnallisesti. Meille sopisi se, että valtion erillishallintoa yhdistettäisiin tähän tulevissa vaiheissa. Kuntien tehtävät olkoon nykyisellään, hyvinvointialueen ydintehtävät sote ja pelastus. Jos siirtyisi muita tehtäviä jotka ehkä kasvattaisivat tulopohjaa, alueiden elinvoima- ja aluekehitys-tyyppiset asiat, sitten voitaisiin tätä (veroa) harkita. Mutta sillä ei kannata hämmentää, se ei tule nyt, Saarikko jatkoi.

Petteri Orpon mukaan Saarikon vastauksessa ”taustalta tulee taas keskustan ikiaikainen ajatus monialaisista maakunnista, ja se teille suotakoon”.

– Me olemme siitä olleet eri mieltä ja olemme edelleen, Orpo totesi kokoomuksen kielteisenä kantana verolle.

Uusimmat
MAINOS