Eduskunnan kyselytunnilla puhuttiin hallituksen julkistamista puoliväliriihen tuloksista.
– Hallituksen keskeinen lupaus on se, että me laitamme Suomen talouden kuntoon, pääministeri Petteri Orpo määritteli täysistunnolle.
– Ja se nyt vaan on niin, että meidän talous on erittäin vakavassa tilanteessa. Jos me emme tee mittavia kasvutoimia, joista verotus on kaikkein jykevin työväline, niin me emme saa tätä kääntymään.
Orpo arveli opposition lääkkeen ilmeisesti olevan, että ”istutaan käsien päällä ja voivotellaan”.
– Se ei ole se, miten Suomi tästä käännetään. Meidän täytyy saada Suomessa ihmiset tekemään töitä, yrittämään, investoimaan. Siksi me teemme nämä ratkaisut, pääministeri jatkoi.
– Me teemme nämä vastuullisesti niin, että me sopeutamme miljardilla, me laskemme dynaamiset vaikutukset niin kuin valtiovarainministeriön virkamiehet ne laskevat. Me emme niitä keksi.
– Mutta jos me emme tee nyt merkittäviä toimia, joilla me saamme tähän maahan talouden kasvua, työtä, yrittämistä, ihmisiä ahkeroimaan, heille palkinto siitä että he tekevät töitä ja yrittävät, niin tämä ei kuulkaa käänny.
Petteri Orpo viittasi siihen, että olemme kituuttaneet 20 vuotta ilman talouden kasvua.
– Nyt olemme niin vakavassa paikassa, että tämä vaatii jykeviä toimia. Tämä hallitus uskaltaa tehdä.
Hallituksen viesti suomalaisille on Orpon mukaan, että hallitus tekee välttämättömiä, rohkeita uudistuksia, joilla Suomi saadaan kasvun tielle, uskoa tulevaan, ja kotitalouksille enemmän rahaa käyttöön heidän palkastaan.
– Ihmettelen mihin on hävinnyt se vasemmistolainen työväenliike, joka halusi duunarille enemmän rahaa käteen. Te vastustatte veronkevennyksiä – tosin (SDP:n) puheenjohtaja (Antti) Lindtman vaati niitä kyllä vielä hetki sitten. Nyt te haukutte näitä (veronkevennyksiä), Orpo totesi.