Petteri Orpo: Kokoomus kolmannen kerran peräkkäin ykköseksi

Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan puolue on vaalivoittaja.

– Katsotaan ensin loppuun asti. Tässä on vielä epävarmuutta, mutta jos tässä järjestyksessä maaliin mennään, se on kokoomukselle iso asia. Olemme kolmannen kerran peräkkäin Suomen suurin kuntapuolue. Se kertoo siitä, että olemme saaneet joukot kasaan ja olemme suomalaisten luottamuksen arvoinen.

Nämä olivat kokoomusjohtaja Petteri Orpon ensimmäiset sanat Ylellä, kun ennuste kuntavaalien tuloksesta julkistettiin noin kello 21.45. Kokoomukselle näytettiin kärkipaikkaa.

Orpolta kysyttiin, uskaltaako hän jo sanoa kokoomusta vaalivoittajaksi.

– Kyllä, itse asiassa minulla on sellainen olo hyvin vahvasti. Aikamoiselta takamatkalta lähdettiin syksyllä.

– Mutta tässä on pitkä ilta vielä edessä. Kyllä me Antin (Rinne) kanssa vielä kisa käydään.

”Vielä paremmaksi muuttuu”

Aiemmin Petteri Orpo oli kello 20 aikaan kommentoinut ennakkoäänestysten osittaista tulosta puolueensa vaalivalvojaisissa Helsingissä.

Ennakkoäänet näyttivät kokoomukselle 19,8 prosenttia. Niistä kuitenkin puuttui vielä paljon ääniä Uudeltamaalta ja Helsingistä, jotka ovat kokoomuksen vahvoja alueita.

– Tiedättekö, minulla on sellainen olo että olemme ykkösiä, Petteri Orpo sanoi kokoomuksen valvojaisyleisölle jo tuolloin.

– Uudenmaan äänten lisäksi me on pruukattu saada sellainen vajaa pinna (lisää) varsinaisen vaalipäivän ääninä. Sen lisäksi meillä on ollut niin hyvä, nousujohteinen kampanja, että vaalipäivän äänissä pärjäämme varmasti.

– Kyllä tämä kuulkaa tästä hyväksi, vielä paremmaksi muuttuu! 20 menee ihan varmasti rikki. Mutta katsotaan mihin se riittää. Tiukkaa on, tiukkaa on.

Poimintoja videosisällöistämme

Ylellä kello 20.30 aikaan Petteri Orpo sanoi olevansa tyytyväinen. Hänen mukaansa ”jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin tiukasti skabaamme noiden Antin joukkojen kanssa (ykköspaikasta), ja olen luottavainen tällä hetkellä”.

– Jos mietti syksyn asetelmaa, niin olimme aika kaukana perässä. Nyt olemme hakemassa kolmatta historiallista peräkkäistä kuntavaalien ykköstulosta. Täytyy olla tyytyväinen.

Ei pulssia, ei punssia

Ennen ennakkoäänten tuloa Petteri Orpolta kysyttiin Ylen haastattelussa jännityksestä ja tiedusteltiin, onko hän ottanut pulssia. Orpo vastasi ettei ole, ei myöskään punssia.

– Tämä vaalikampanja oli tosi erilaista. Kun on saanut olla tämän hienon porukan puheenjohtajana, kiertää ristiin rastiin Suomea, tavata ihmisiä ja innostaa ja pistää itseään peliin eri lailla.

Kuntavaalit olivat Orpon ensimmäiset vaalit puoluejohtajana.

– Mietin omaa tulostani hyvinkin vähän. Nyt jännittää, miten meidän kova työmme palkitaan.

Orpo sanoi vielä viime syksynä kokoomuksella olleen vähän huonompi tilanne.

– Me olemme nousseet oikeasti siihen pisteeseen, että tappelemme suurimman puolueen asemasta. Ja olemme ajatelleet voittaa sen.

Mainos