Verkkouutiset

Petteri Orpo. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Petteri Orpo: Jonkun on uskallettava sanoa, ettei ole varaa kaikkeen

Oppositioryhmät esittelivät vaihtoehtojaan eduskunnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnassa keskusesiteltiin keskiviikkona opposition eduskuntaryhmien vaihtoehtobudjetit. Opposition kokoomuksen Petteri Orpon mukaan heidän vaihtoehtobudjetillaan halutaan pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.

Orpon mukaan jatkuvan menokasvun, velkaantumisen ja veronkorotusten tien päässä odottaa näivettyminen.

– Kulunut kausi kriiseineen on osoittanut kestävän talouden merkityksen. Julkinen talous oli lähes tasapainossa vuonna 2019, kun te saitte vetovastuun. Vahva talous on antanut mahdollisuuden auttaa ihmisiä ja yrityksiä koronakriisin yli, Petteri Orpo sanoi hallituspuolueille.

– Velaksi elämisen loppua ei nykymenolla ole näköpiirissä. Yhteiskuntamme kriisinkestävyys on heikentynyt. Suunta on muutettava.

Hänen mukaansa ”me tarvitsemme lujan Suomen, joka pärjää vaikeinakin aikoina”.

– Vasemmistohallituksen velkapolitiikalle on olemassa vaihtoehto. Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti perustuu työntekoon, yrittämiseen ja osaamiseen. Se perustuu vastuulliseen taloudenpitoon.

– Tarvitsemme nopeampaa talouden kasvua ja 80 prosentin työllisyysastetta. Lisäksi säästäväisyydestä on tehtävä jälleen suomalainen hyve. On välttämätöntä palata budjettikuriin. Julkinen talous on laitettava tasapainoon.

Orpon mukaan ”kenen tahansa henkilökohtaisessa taloudessa on mietittävä ensin, mihin on varaa. Sen jälkeen kaikki menotarpeet asetetaan järjestykseen ja katsotaan, mihin asti päästään. Kun perhe pohtii pesukoneen ostoa tai jotain muuta isoa hankintaa, säästetään muualta”.

– Politiikassa on aina enemmän tärkeitä menoja kuin mihin on varaa. Nykyisellä hallituksella ei ole ollut kykyä tai halua tehdä valintoja, Petteri Orpo syytti.

Orpon mukaan kokoomus näyttää, että Suomen suunta voidaan muuttaa: talous saadaan kasvuun ja velkaantuminen lopetetaan.

– Me emme kevennä veroja velaksi emmekä leikkaa palveluista. Päin vastoin. Panostamme 600 miljoonalla suomalaisten koulutukseen, sosiaali- ja terveyspalveluihin ja  turvallisuuteen. Vahvistamme varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laatua. Perumme Kela-korvausleikkaukset. Lisäämme poliisien määrää ja torjumme jengirikollisuutta.

Hänen mukaansa ”kokoomusta syytetään kaikenlaisesta”, joten hän halusi tehdä seuraavan selväksi:

– Vaihtoehtobudjetissa me emme leikkaa lapsilta, emme nuorilta, emme opiskelijoilta, emmekä eläkeläisiltä. Me emme leikkaa varhaiskasvatuksesta, emme koulutuksesta, emme opintotuesta, emmekä eläkkeistä, Orpo luetteli.

– Kyllä, me uudistamme ansiosidonnaista. Me porrastamme sen ja lyhennämme sitä. Mutta. Vastaavasti me laajentaisimme ansiosidonnaisen työttömyysturvan kaikille palkansaajille. Ansiosidonnainen ei ole harvoja varten. Se on kaikkia palkansaajia varten.

– Kyllä, haluamme jarruttaa asumistukimenojen kasvua palauttamalla maltillisen omavastuun toimeentulotuen asumislisään. Kompensoimme tätä tekemällä 100 miljoonan euron tasokorotuksen toimeentulotukeen.

– Me emme halua, että tulonsiirrot kasvavat nopeammin kuin suomalaisten palkkataso. Siksi meidän mallissamme etuudet kasvavat hallituksen esitystä maltillisemmin.

Perussuomalaisten ryhmäjohtajan Ville Tavion mukaan ”vihervasemmistolaisessa talouspolitiikassa tyypillisin ratkaisu ongelmiin on lisävelan ottaminen”. Tavion mukaan heidän vaihtoehtobudjetissaan leikkauksia tehdään ”vain suomalaisten hyväksymistä kohteista”.

– Perussuomalaiset leikkaisikin kohteista, jotka elinkeinoelämän valtuustokunnan tutkimuksen mukaan ovat kansalaisten mielestä hyväksyttäviä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että suomalaisten mielestä mahdolliset menoleikkaukset tulisi kohdentaa ensisijaisesti keskushallintoon, ympäristönsuojeluun, kehitysyhteistyöhön, Yleisradioon, taiteeseen, kulttuuriin ja maahanmuuttoon, Ville Tavio sanoi.

– Hyvinvointivaltiomme voidaan pelastaa säästämällä toissijaisista ja vähemmän tärkeistä menokohteista. Tällaisia ovat esimerkiksi puoluetuet, ilmastotoimet ja haitallinen maahanmuutto. Veronmaksajien rahaa ei tule lähettää enempää Afrikan kankkulankaivoihin, vaan verovaramme on käytettävä suomalaisten hyvinvointiin täällä kotimaassa, PS:n ryhmäjohtaja luetteli.

– Hallituksen tekemä sähkön kotitalousvähennys ei ole ollut paras tapa lähestyä sähkökriisiä. Samalla rahalla olisi voitu aloittaa Norjan mallin mukainen suora sähkötuki kuluttajille. Näin valtio tarjoaisi helpotusta korkeiksi kohonneisiin elinkustannuksiin välittömästi.

Kristillisdemokraattien ryhmäjohtajan Päivi Räsäsen mukaan heidän vaihtoehtobudjetissaan keskeisimmät tavoitteet ovat sosiaali-, terveys- ja vanhuspalveluiden toiminnan varmistaminen ja kriisinkestävyyden ja omavaraisuuden parantaminen, erityisesti elintarviketuotannon osalta sekä Suomen talouden saattaminen kestävälle pohjalle.

– Panostaisimme puoli miljardia lisää hoitajapulan ja hoitojonojen ratkaisuun, 300 miljoonaa maatalouden turvaamiseen, mutta ottaisimme puoli miljardia vähemmän velkaa etsien säästöt järkevistä kohteista, Päivi Räsänen sanoi.

– Hyvinvointialueiden pitäisi aloittaa kuukauden päästä, mutta ne ovat pahasti alirahoitettuja, mikä saattaa aiheuttaa melkoisia kriisejä alueilla. Nykyisellä rahoitustasolla on vain ajan kysymys, kun hyvinvointialueita joudutaan yhdistelemään.Jo vuosi sitten nostimme vaihtoehtobudjetissamme esille hyvinvointialueiden käynnistämisen haasteet esille ja ehdotimme aikalisää hyvinvointialueiden aloittamiselle ja hoitojonojen purkamisen sekä hoitajapulan ratkaisemisen priorisoimista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)