Verkkouutiset

Petteri Orpo. Facebook

Petteri Orpo: Haluamme huolehtia hyvinvoinnista

Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan terveen talouden viesti jaetaan Suomessa yleisesti.

Kun eduskuntavaalien vaalipäivään on aikaa viikko, kokoomusjohtaja Petteri Orpo kampanjoi sunnuntaina Hämeessä.

Lahdessa ja Hämeenlinnassa vieraillut puoluejohtaja kävi myös Salpausselän kisoissa kannustamassa Kerttu Niskasta ja kumppaneita.

– Kokoomuslaiselle politiikalle on kysyntää, Petteri Orpo toteaa Facebook-päivityksessään.

– Nyt alkaa olla sellainen tunnelma, että sininen tolppa nousee katosta läpi!

Puoluejohtaja viittasi tulevan vaali-illan tulostietojen tolppiin. Hän kehotti puolueen kannattajia nostamaan viimeisellä viikolla sinistä tolppaa niin, että se menee katosta.

Suomalaiset ovat kokoomuksen mukaan nyt nähneet SDP:n todelliset kasvot ja sen, ettei puolueella ole halua muuttaa suuntaa pois vastuuttomasta velkapolitiikasta. Muiden muutoksen äänenä esiintyvienkään papereissa ei ole lääkkeitä talouden kasvun.

– Me haluamme huolehtia suomalaisten hyvinvoinnista, tärkeistä palveluista, huolenpidosta, osaamisesta ja turvallisuudesta. Siihen tarvitaan terve talous – tämä on viesti joka laajasti jaetaan, Orpo sanoo.

Uusimmat
MAINOS