Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo iloitsee kuntavaalien kampanjoinnin ja kyselytutkimuksien tuloksista.
– Minusta meillä on kaikki mennyt tähän asti hyvin. Suunnitelman mukaan. Koko ajan nousujohteista kampanjaa. Olemme onnistuneet voittamaan suomalaisten luottamusta, ja olemme paalulla tähän viimeiseen viikonloppuun, Petteri Orpo sanoo Verkkouutisille.
– Ja se on hieno juttu. Mutta pitää muistuttaa, että äänistä on kolme viidesosaa vielä antamatta. Mitään ei ole vielä voitettu, ja siksi viimeinen 48 tuntia pitää tehdä täysillä töitä, tavata ihmisiä, ja muistuttaa että äänestämällä voi vaikuttaa.
Puolueensa jäsenille lähetetyssä kirjeessä Orpo toteaa, että ”olemme yhdessä määrätietoisesti tekemällä onnistuneet nostamaan puolueemme kannatusta ja kirimään kannatusmittausten kärkipaikalle”.
Kokoomusjohtajan mukaan myönteisiä merkkejä on voinut nähdä ympäri maan. Kolmen kärkipuolueen tilanne on hänen mukaansa kuitenkin tavattoman tiukka.
– Samalla on huomionarvoista, että kevään puoluebarometrin mukaan yli puolet äänestäjistä päättää ehdokkaansa vasta äänestyspäivänä tai hyvin lähellä sitä, Orpo kirjoittaa.
– Toisin sanoen todennäköisimmin näissä vaaleissa ykköspaikan ottaa puolue, jonka ehdokkaat pystyvät vakuuttamaan äänestäjät kampanjoinnin loppuvaiheilla.
– Olen ollut mukana kuntapolitiikassa 20 vuotta ja saman ajan eri tehtävissä kokoomuksessa. Vain hyvin harvoin tunnelmat ovat olleet vaalien alla näin toiveikkaat ja positiiviset. Tehdään siis yhdessä kaikkien aikojen kokoomuslainen kampanjaloppukiri!